Hurmauskiharat.

Tulin kipeäksi, juuri silloin kun ei missään tapauksessa pitäisi tulla. Huomenna on fuksiaispäivä ja aion kyllä hinautua paikalle vaikka konttaamalla, sen verran kauan oon tuotakin tapahtumaa odottanut. Oon lääkinnyt itseäni hunajateellä, nukkunut pitkiä päiväunia, katsonut repeatilla The Hobbit -leffan tuotantoblogeja ja skipannut tietotekniikan tunnin. Onneksi kuume ei ole missään vaiheessa päässyt nousemaan, Burana on pelastus.

Huomenna aion siis olla supernainen ja heilua haalareissa pitkin Kaisaniemen puistoa, toivotaan että viimeisetkin taudinrippeet katoaa illan aikana. Tänään jaksoin jo aika hyvin, kävin pitkästä aikaa kampaajallakin. Tää hallitsematon peikkotukka kaipasikin jo vähän siistimistä. Nyt näen taas otsatukan alta ja itsepäiset hurmauskiharatkin on saatu taltutettua. Jäin kyllä vähän haikailemaan vaalennusta, yllä oleva kuva ei nimittäin kerro nykytilanteesta vaan loppukesästä 2010, välivaiheesta jolloin yritin raivokkaasti hankkiutua eroon kirkkaanpunaisista hiuksistani. Niitäkin on vähän ikävä. Ehkä teen ensi kerralla jotain radikaalia, ja nousen kampaajatuolista sivukaljuisena tai platinablondina.