Arvoisa (anteeksi, korjaan: alhainen) polkupyörävaras,
toivottavasti olet nyt kovin iloinen ja ylpeä teostasi. Varmasti aivan hypähtelet tälläkin hetkellä onnistumisen riemusta, sillä olethan saanut haltuusi jotain ainutlaatuista. Kun kävelin tänään sisäpihan pyörätelineitä kohti, en löytänytkään muiden pyörien seasta omaani. Rakas kirkkaansininen Joponi oli kadonnut, vain etupyörä odotti surullisena paikoillaan. Ei ollut ensimmäinen kerta, kun kohtaan tälläisen tragdian. Helsingissä asuessani olen jo kolme pyörää menettänyt, pyörä per vuosi. Tämä on tuttu juttu, täällä vaihtaa kulkupelit nopeasti omistajaa, laillisesti tai laittomasti.
En aio jäädä suremaan tapahtunutta, koska rahallinen tappio ei kohdallani ollut suuri. Olin onnistunut ostamaan Jopon itselleni vain 40e hintaan, mutta kyllähän tämmöinen tragedia vituttaa ja kovasti. Jopolla on ajettu monta mukavaa välimatkaa, se on palvellut hyvin. Uuden pyörän hankkiminen kuluttaa jo ennestäänkin aivan tarpeeksi niukkaa budjettiani. Saat minut epäilemään lukittujen sisäpihojen turvallisuutta. Pakotat minut käyttämään bussiliikennettä. Ennen kaikkea: sinä veit jotain minulle kuuluvaa. Olen siis kohdannut vääryyttä, ja haluan oikeudenmukaisuuden toteutuvan.
Toivonkin, että oikeus toteutuu ja saat aivan järjettömän kivuliaat peräpukamat fillaroidessasi pitkin Helsingin katuja tänä kesänä. Satula ei ole ehkä mukavimmasta päästä, tulet sen kyllä huomaamaan. Tälläinen hento opiskelijaneito on sen kyydissä ihan kevyesti keikkunut, mutta luultavasti sinun tapauksessasi kyse ei ole kenestäkään hennosta tai kevyestä, vaan pesunkestävästä, raskasrakenteisesta ryöväristä. Vaikkei rikos painaisikaan omaatuntoasi, ainakin se tekee sinut erittäin rumaksi.
Ja jottei asia vain jäisi epäselväksi, niin
HAISTA PASKA
terveisin, Laura
(Pyörän saat tietysti palauttaa takaisin alkuperäiseen osoitteeseensa, mutta epäilen ettei kaltaiseltasi henkilöltä löydy pokkaa sellaiseen tekoon. Ja kyllähän se vaatisi hieman sydäntäkin.)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti