lauantai 20. lokakuuta 2012

Come on skinny love.


Syksy kulkee tällä hetkellä 100km/h, ajatuksille ei oikein riitä aikaa mutta silti unohdun pyörittelemään erilaisia loppuratkaisuja ja toimintamalleja. Samastun liikaa elokuviin ja musiikkikappaleisiin, kuvittelen tunnistavani ennusmerkkejä ja tarkistan kotoa lähtiessä, ettei hella ole jäänyt päälle.

Koulu yrittää kaataa seiniä päälle valtaisalla työmäärällään, pyristelen sinnikkäästi vastaan ja metsästän 300-sivuista tenttikirjaa ympäri kaupunkia. Tunteet on heittäneet kuperkeikkaa viime viikkojen aikana, olen vähän eksyksissä itsenikin kanssa enkä tiedä mitä tulevaisuudelta pitäisi odottaa. Pukeudun tummiin sävyihin ja kaipaan valoa. Hiukset kihartuu kosteudesta ja haaveilen salaa rastoista, ainakin muutamasta takusta. Eilen Stam1nan keikalla mua luultiin itä-eurooppalaiseksi, nauroin ja halasin tuntemattomia ihan vain siksi että halaaminen tekee hyvää.

Heräsin tänään iltapäivällä ovikellon soittoon, talosta on vesiputket hajalla ja lähikaupan pullovedet viedään käsistä. En pääse suihkuun. Oon soitellut vikapäivystykseen ja ollut vastuuntuntoinen asukas, naapurin mummo pitää mua jonkinlaisena supersankarina.

Ei kommentteja: