Draaman tarve.

Vietin eilen yllättävän monta tuntia Kansallisteatterin hämyisen kodikkaalla Lavaklubilla, käynnissä oli nimittäin viikonlopun kestävä Suomalaisen näytelmän festari. Seurasin tahattoman koomista dramaslamia, jossa luettiin keskeneräisiä käsikirjoitusaihioita viisi minuuttia kerrallaan, ja jonka aikana näytelmäkirjailija Heini Junkkaala hajotti ajanottokellon. Muhkeissa nahkanojatuoleissa oli sen verran mukavat oltavat ja skumppa oli sen verran hyvää ja halpaa, että S ja minä jäimme vielä katsomaan Paula Salmisen näytelmän Erkat ja tavikset lukudraamaa, joka oli huikean hauska äänielämys.

Inspiroiduin ja innostuin kirjoittamisesta taas ihan uudella tavalla, kouluraportien välissä on pakko päästä tekemään luovaa tekstiä. Lavaklubilta lähti mukaan teatterintekijöiden tuore teos "Jumalainen näytelmä - dramaturgisia työkaluja". Näitä juttuja mulla on ollut ihan hirveän kova ikävä, nyt pienen tietoisen tauon jälkeen tuntuu, että ajatukset virtaa paperille ihan itsestään.

Söin eilen pitkästä aikaa kiinalaista, kolme pientä annosta riittivät tainnuttamaan sudennälän. Tänä aamuna kävin Valtsussa metsästämässä mustia farkkushortseja, mutta saalis oli lopulta jotain ihan muuta.  En valita, ruskeat nahkanilkkurit kustansivat vain 4e ja aion ulkoiluttaa noita kaunokaisia vielä mahdollisimman monta kertaa ennen kauheimpien lumikinosten tuloa.

Tietysti tein myös erään tärkeän puhelinsoiton isälle! Kotona syötiin parhaillaan juhlapäivän kunniaksi mutakakkua ja kermavaahtoa, yritin eläytyä tilanteeseen samalla kun keitin spaghetin vahingossa kiinni kattilanpohjaan. Säälipisteitä, anyone?

Don't you worry, don't you worry child.

Hiiuli hei, huolta nyt ei! Selviydyin hengissä tänään päättyneestä monikulttuurillisesta hanketyöskentelystä, ja vaikka seuraava pukkaa päälle jo hurjalla vauhdilla, niin no worries! Mulla on nyt sellainen fiilis, että tuli vastaan mitä tahansa, selviydyn kyllä.

Negatiiviset asiat häviää positiivisille tällä hetkellä kevyesti, ja hyvä niin. Iloa tuottaa pienet asiat, kuten mun kaapista kaivamat ja uudelleen käyttöön ottamat ikivanhat punaiset tennarit, lasipurkissa loistavat jouluvalot, tankoparsat, viikonlopun suunnitelmat sekä spontaanit seikkailut kirpeässä syysilmassa.

Oon kuunnellut viime päivinä paljon Swedish House Mafiaa ja myöskin Abbaa (en tiedä onko se hyvä asia, mutta on tuntunut siltä että niin pitää tehdä), ja tietysti laulanut ja tanssinut mukana antaumuksella. Seinänaapurit varmasti arvostavat, mutta oikeutan tekoni olemalla yleisesti ottaen erittäin mukava ja harmiton asukas.

Ostin itselleni palkinnoksi pussillisen kuivattuja karpaloita sekä ihanan toffeen tuoksuisen hoitoaineen, jonka olisi tarkoitus pelastaa mun graffitinharmaa juurikasvu. Tummassa päässä värivaihtelu näkyy heti, ja oonkin viettänyt viime aikoina suurimman osan päivistä punainen pipo takaraivolla. Haave rastoista elää edelleen vahvana mielessä, voi olla että jonain puuduttavana luentoiltapäivänä takapenkissä käynnistyy projekti takkutukka.

Postia tiikerille.

Mitä muuta voisi täydelliseltä viikonlopulta odottaa kuin ratikka-ajeluita, kurpitsakekkereitä, Makuunin irtokarkkeja, kynttilänvalossa katsottuja leffoja, pitkään nukkumista, karvattomia koiranpentuja, lämmintä syliä. Unohtamatta tietenkään kolmea massiivista kouluesseetä. Kalenteri on täynnä deadlineja, mutta niistäkin huolimatta hymyilen tällä hetkellä suhteellisen leveää hammashymyä.  

Ja sit arvatkaa mitä! Tilasin viikko sitten haalarimerkkejä Jyväskylästä ja eilen posti toi mukanaan kirjekuoren. Tilauksen mukana tuli laskuerittely ja pari kappaletta käsinkirjoitettuja post it -lappuja. Suloinen varastopoika oli nähnyt vaivaa pahoittellakseen ihan henkilökohtaisesti toimituksen viivästymistä, voi miten ihana! Enkä ollut edes huomannut mitään viivästymistä. Facebookissa tapahtunut tykkäysvyöry tapahtuneen johdosta oli megalomaaninen, maailmassa on näköjään vielä hyväntahtoisia ihmisiä jäljellä.

Tänään iltapäiväluennolla M lähetti takapenkistä tekstiviestin ja käski tarkistaa Feissarimokat. Varastopojan ihanuus oli ehtinyt päästä jo julkiseen levitykseen, en edelleenkään tiedä kenen toimesta. Pidän tätä yhtenä elämäni suurista tähtihetkistä, minä Feissarimokissa! Paitsi ettei tapaus täytä mitään mokailun kriteerejä. Ehdotankin, että sivuston nimi muutetaan väliaikaisesti Feissarisöpöilyiksi.

Ulkona sataa jotain loskaräntälumen sekoitusta, mutta olen onnellinen. Monesta asiasta, samaan aikaan. Ja kukapa voisikaan olla surullinen, jos jääkaapin ovessa hymyilee siili, jolla on aurinkolasit!

This is Halloween.

Juhlin eilen halloweenia vampyyrina, jonka kulmahampaat eivät halunneet pysyä paikoillaan. Naamiaisasuni jäi siis vähän tylsäksi ja tunsin lievää kateutta kuminaamaista Jokeria ja veristä kirurgia kohtaan. Oranssi booli oli silti oikein mainiota ja seura mitä parhainta, Gangnam Style ei taida lähteä tärykalvoilta enää kulumallakaan.

Ensi kerralla aion pelata varman päälle ja muuntautua Clockwork Orangesta tutuksi Alex DeLargeksi. Oon onnistunut kehittämään jonkinlaisen fiksaation runsaita silmäripsiä kohtaan ja vaikken irtoripsiä yleensä harrastakaan, sain hyvän tilaisuuden testata sellaisia ensimmäistä kertaa kokeillessani asukokonaisuutta. No pain no gain, ajattelin kun liimasin silmäni ensin vahingossa melkein umpeen, uusi yritys oli huomattavasti tuskattomampi ja vieläpä varsin tyylikäs. Seuraavia pukujuhlia odotellessa!

Luuta ja lihaa.

Ajankäyttösuunnitelmani toimii loistavasti. Oon omaksunut uuden elämänasenteen, hakuna matata, asioilla on tapana järjestyä. Ennätän nykyään aikaisempaan junaan aamuisin, tai siis siihen junaan joka on perillä ennen ensimmäisten tuntien alkua. Auringonnousut on violetteja ja vaaleanpunaisia, mulla on laivastohenkinen villaneuletakki ja testaan kahvitauoilla uusia teemakuja, tällä hetkellä suosikki on kermakaramellin makuinen Rooibos. Aika tuntuu lentävän, vaikkei mitään kummempaa tapahtuisikaan.

Tänään pääsin koulusta kuviteltua aikaisemmin ja harjoittelin kauheita ilmeitä halloweenia varten. En tiedä vielä haluanko olla vampyyri vai haamu vai zombie, mutta odotan innolla oranssia boolia ja juhlimista kynttilänvalossa. Odotan myös ensi viikon maanantaita, jolloin meen työhaastatteluun ehkä maailman randomeimpaan työpaikkaan. Siihen liittyy muovailuvaha.

Come on skinny love.

Syksy kulkee tällä hetkellä 100km/h, ajatuksille ei oikein riitä aikaa mutta silti unohdun pyörittelemään erilaisia loppuratkaisuja ja toimintamalleja. Samastun liikaa elokuviin ja musiikkikappaleisiin, kuvittelen tunnistavani ennusmerkkejä ja tarkistan kotoa lähtiessä, ettei hella ole jäänyt päälle.

Koulu yrittää kaataa seiniä päälle valtaisalla työmäärällään, pyristelen sinnikkäästi vastaan ja metsästän 300-sivuista tenttikirjaa ympäri kaupunkia. Tunteet on heittäneet kuperkeikkaa viime viikkojen aikana, olen vähän eksyksissä itsenikin kanssa enkä tiedä mitä tulevaisuudelta pitäisi odottaa. Pukeudun tummiin sävyihin ja kaipaan valoa. Hiukset kihartuu kosteudesta ja haaveilen salaa rastoista, ainakin muutamasta takusta. Eilen Stam1nan keikalla mua luultiin itä-eurooppalaiseksi, nauroin ja halasin tuntemattomia ihan vain siksi että halaaminen tekee hyvää.

Heräsin tänään iltapäivällä ovikellon soittoon, talosta on vesiputket hajalla ja lähikaupan pullovedet viedään käsistä. En pääse suihkuun. Oon soitellut vikapäivystykseen ja ollut vastuuntuntoinen asukas, naapurin mummo pitää mua jonkinlaisena supersankarina.

Always be Batman.

Kävin tänään aamulla tekemässä ammattietiikan tentin, jossa jaarittelin ympäripyöreitä ja ihastelin ajankuluksi omaa käsialaani, erityisesti siroja a-kirjaimia. Tää oli ensimmäinen oikea tentti mun amk-taipaleella, jännitin etukäteen jostain syystä aivan käsittämättömästi mutta selvisin silti elossa, jippii. Ja sitten tein jotain hauskaa.

Iltapäivällä muut marssivat ruotsin kertauskurssille, mutta koska puhun jättebra svenskaa niin vapaus koitti jo etuajassa. Uhmasin sadetta ja lähdin kaupungille pyörimään luokkakaverin kanssa, tavoitteena oli löytää asut ensi viikolla järjestettävää supersankari-iltaa varten. Parin tunnin päättömän vaeltelun jälkeen oltiin ajeltu metrolla edestakaisin yhden pysäkkivälin matkoja ja eksytty vahingossa Töölöön. Liikkeet olivat jostain syystä vaihtaneet sijaintia ja mun toinen kenkä oli hörpännyt mukavasti vettä. Palasin silti kotiin onnesta soikeana naamiaiskaupan muovikassin kanssa, minusta tulee vielä maailman paras naamiosankari.

What goes around comes around.

Argh, pää meinaa hajota ja aivot sulaa kouluhommien keskellä. Tänään viimeisteltiin ryhmäraportti, tekstinkäsittely tuotti tuskaa monen tunnin ajan kun sarkaimet ja sivunvaihdot vilisti ruudulla ihan väärillä paikoilla. Olin ruokatuntiin mennessä jo vahvasti sitä mieltä, että teleporttaan itseni kivikaudelle ja teen jatkossa kaikki kirjalliset työt vasaran ja taltan avulla. Toivon että tää oli viimeinen kerta kun viilasin kyseistä raporttia, vaikka jotenkin tuntuu että se palaa vielä myöhemmin kummittelemaan.

Mutta hii, nyt on edessä neljän päivän viikonloppu! Tiedossa on T:n synttärijuhlintaa ja ajattelin ehkä leipoa korvapuusteja. Tehtävälistalla on myös pitkään nukkumista, leffailtoja ja käpertelyä sohvalla vähintään kolmen viltin alla. Olen väliaikaisesti varastanut T:n valtavan syystakin, tuntuu turvalliselta kävellä pitkin syksyistä Helsinkiä sen suojissa. Löysin sunnuntaina Valtsun uumenista maailman suloisimman fillarikuosisen tyynyn, otan sen kainaloon ja suljen silmäni Microsoft Wordin kiemuroilta. Toivottavasti en näe painajaisia.

Chill. Cheer. Chat. Joke. Play. Dance. Shine.

Selviydyin fuksiaisiin, hiukan nuhaisena mutta silti! Ja kyllä olikin maailmankaikkeuden parhaat fuksiaiset, koko illan jatkuneesta sateesta huolimatta. Puolivälissä rastikierrosta kävin kotona vaihtamassa Hai-saappaat jalkaan risojen (ja litimärkien) tennareiden tilalle, ja jatkoin ilonpitoa varpaat lämpiminä. Riehuin kumisessa kahluualtaassa ja lauloin Euphoriaa sellaisella volyymilla joka ei sovi flunssasta toipuvalle. Tigerin tanssilattialla näkyi paljon violettia ja vielä kolmen aikaan aamuyölläkin huomasin istuvani kattoterassilla nauttimassa yöllisen Helsingin valoista, parhautta. Kotimatkalla koirapuistoon ilmestynyt valtava strutsipatsas aiheutti suurta ihmetystä.

Fuksiaiset taisi vahingossa tehdä selvää taudista, oon ollut nyt taas oikein elinvoimainen. Kouluprojekti on hyvällä mallilla, iloitsen myös ostoslistalla olevasta älyhalvasta liikuntakortista. Sain torstaina luokseni uuden huonekaluperheenjäsenen, nimittäin Muuramen työpöydän. Oon dataillut reilut kolme vuotta sohvannurkasta käsin, ja nyt päiväni Quasimodona ovat luetut. Kämppä näyttää heti astetta järkevämmältä, siivosin eilen perusteellisesti ja tänä iltana aion fiilistellä uutta olohuonetta juomalla teetä kynttilöidenvalossa.

Hurmauskiharat.

Tulin kipeäksi, juuri silloin kun ei missään tapauksessa pitäisi tulla. Huomenna on fuksiaispäivä ja aion kyllä hinautua paikalle vaikka konttaamalla, sen verran kauan oon tuotakin tapahtumaa odottanut. Oon lääkinnyt itseäni hunajateellä, nukkunut pitkiä päiväunia, katsonut repeatilla The Hobbit -leffan tuotantoblogeja ja skipannut tietotekniikan tunnin. Onneksi kuume ei ole missään vaiheessa päässyt nousemaan, Burana on pelastus.

Huomenna aion siis olla supernainen ja heilua haalareissa pitkin Kaisaniemen puistoa, toivotaan että viimeisetkin taudinrippeet katoaa illan aikana. Tänään jaksoin jo aika hyvin, kävin pitkästä aikaa kampaajallakin. Tää hallitsematon peikkotukka kaipasikin jo vähän siistimistä. Nyt näen taas otsatukan alta ja itsepäiset hurmauskiharatkin on saatu taltutettua. Jäin kyllä vähän haikailemaan vaalennusta, yllä oleva kuva ei nimittäin kerro nykytilanteesta vaan loppukesästä 2010, välivaiheesta jolloin yritin raivokkaasti hankkiutua eroon kirkkaanpunaisista hiuksistani. Niitäkin on vähän ikävä. Ehkä teen ensi kerralla jotain radikaalia, ja nousen kampaajatuolista sivukaljuisena tai platinablondina.   

Välttelen velvollisuuksia.

Oon kai hullu, kun vielä pari viikkoa sitten kaipailin kotiläksyjä. Oon istunut nenä kiinni tietokoneen ruudussa koko viikonlopun, kirjoittanut raporttia ennaltaehkäisevästä lastensuojelutyöstä ja tuskaillut sekopäisten lähdeviitteiden kanssa. Havaitsen jo selkeitä oireita prokrastinaatiosta, valtava tiskivuorikin vetää kummallisen houkuttelevasti puoleensa. Viidestä sivusta on kirjoitettuna nipin napin kolme, toivottavasti mielikuvitus täyttää kaksi seuraavaa. Ja mikä parasta, eksynyt oon tietotekniikkaviidakkoon. Tulkaa hakemaan mut pois täältä ennen kuin aivot sulaa.

Mun oli tarkoitus mennä aamulla kiertämään Valtsun kirppis, nää on viimeisiä hetkiä kun kyseisiin makasiineihin voi vielä kurkistella, Valtsu vaihtaa nimittäin toimitiloja tässä syksyn kuluessa. Kierros jäi kuitenkin tekemättä, kun torkutin herätystä aiiika monta kertaa ja nousin ylös vasta iltapäivällä. Mutta oon viime aikoina tehnyt sen kivoja kirppislöytöjä, että vaatekaappi tuntuu tuoreelta ainakin jonkin aikaa. Isot turvaneuleet ja samettipinnat kuuluu syksyyn! 

Illemmalla oli silti pakko paeta koulutehtäviä kaupungille, ostin hiusvärin ja nektariineja. Niin ja erityisen halpoja Angry Birds -karkkeja, jotka näyttivät luonnottomilta ja maistuivat pesuaineelta. Näin hyllyjen välissä myös Michael Jacksonin, tai ainakin jonkun joka näytti Michael Jacksonilta. Nauratti, se ylettyi mua ehkä olkapäähän asti ja valikoi hammasharjoja niin coolina valkoinen hanska kädessä ja pilottilasit nenällä. 

  

Olen reppuselässä, sinä ymmärrät minua.

Olin vielä eilen illalla kovasti flunssainen ja paleleva, kuumemittari näytti 36,5 ja sehän on jo hillitön kuume sellaiselle ihmiselle, jonka ruumiinlämpö on normaalisti suunnilleen 34,6. Koulussa on kuitenkin niin kivaa, etten millään haluaisi tuhlata yhtäkään päivää sängyn pohjalla sairasteluun. Niinpä uhmasin tautia, nappasin aamulla kurkkupastillit laukkuun kouluun lähtiessä ja kappas vaan, ruokatuntiin mennessä olin taas erittäin elinvoimainen. Nää päivät on hyviä.

Sain hankittua ennakkolipun ensi viikon fuksiaisiin, joissa meillä on teemana "vihannekset", saa nähdä mitä keksitään. Nyt mulla on myös kaksi uutta haalarimerkkiä, parhaita sellaisia. Toinen on Laurean maskotti Lenni-pingviini ja toinen, noh, kuvastaa aikaa hyvin sitä mitä meidän iltapäivä piti tänään sisällään; tiedonhankinta ja lähdeviitteiden merkitseminen uuvutti aika tehokaasti. Onneksi meillä oli takapenkissä pieni kodikas piirrustuskerho, mun muistiinpanojen joukosta löytyy nyt sateenkaaren värisiä käsiä.

Viikonloppu, uuden alku.

Tunsin itseni perjantaina vähän väsähtäneeksi, joten suunnistin viettämään pidennettyä viikonloppua Mikkeliin äidin ruokapatojen ääreen. Meidän porukat on tosiaan juuri vähän aikaa sitten muuttaneet, ja nyt oli ensimmäinen kerta kun pistäydyin uudessa kotikodissa. Ihme kyllä en osannut kauheasti edes ikävöidä vanhaa asuntoa, kaikkialla näytti ja tuntui heti niin tutulta ja turvalliselta.

Nukuin sohvalla mutta nukuin hyvin, ihastuin huonekaluliikkeessä yllättäen törkeän kalliiseen peurakuvioiseen sohvatyynyyn, ja lainasin kirjastosta ison kasan sosiaalityöhön liittyviä kirjoja. Viihdytin myös leukaleikkauksesta toipuvaa pikkuveljeä pelaamalla Yatsya ja Hullunkurisia perheitä (joista puuttui Musta-Pekka) ja kadehdin, kun toinen sai syödä ainoastaan maailman herkullisimpia sosekeittoja. Niin ja tehtiin me jotain hullua ja spontaaniakin, nimittäin ostettiin liput ensi maaliskuuta varten, silloin Cirque du Soleil tulee Suomeen.

Eilen matkustin takaisin Helsinkiin junalla ja yritin samalla saada kirjoitettua koulutehtäviä, mutta samaan vaunuun osui sattumalta joku 3-vuotias merihirviö joka taisteli koko matkan Kouvolaan asti muovisia leijonia vastaan. Tuijottelin paljon ulos ikkunasta ja annoin äänien mennä ohi korvien, ulkona hämärtyi ja käperryin tiukemmin villatakin sisään.

Haalarihommia.

Eilen järjestettiin Tikkurilan Laurean varjofuksiaiset, ja voi jee miten oli kivaa! Vedin ensimmäistä kertaa violetit haalarit jalkaan ja kiersin rasteja maailman parhaiden luokkakavereiden kanssa. Hauskoja hetkiä koettiin pitkin iltaa, en muista milloin viimeksi mulla olisi ollut noin mahdottoman hauskaa.

Pyörin pääni sekaisin kuvitteellisilla festareilla, pujottelin ihmisketjun läpi, leikin "en ole koskaan" -leikkiä, ohjasin aasin hännän kiinnitystä epätoivoisesti ruotsiksi ja humalluin omenasiideristä sekä hyvästä seurasta. Kun viimeisellä rastilla rakennettiin ryhmämaskotti särkyneestä kananmunasta ja keltaisesta ilmapallosta, naurulle ei meinannut tulla loppua. Ihmiset on ihania, tuntuu että oon etuoikeutettu kun oon saanut tutustua niin hienoihin tyyppeihin.

Loppuillasta tie vei vielä pienemmällä porukalla Fredan Tivoliin, haalarikansaa oli paikalla runsaasti ja suurista odotuksista huolimatta hieno haalarimerkki jäi saamatta, yäää. Riemu repesi kyllä myöhemmin sitäkin suuremmin, kun meidän fuksiryhmä julistettiin varjojen voittajajoukkueeksi, voi sitä kiljunnan ja halausten määrää. Kun kävelin kaverin kanssa neljän aikaan aamuyöstä Kallion poikki kotiin, olin niin suunnattoman onnellinen että olisin voinut leijua loppumatkan. Söin jääkaapista kylmiä lihapullia ja nukahdin hymyillen. Näitä hetkiä haluan lisää, paljon ja pian, ja onneksi niitä myös tulee.

Tuunattua limpparia, osa 2.

Gaultier-kokoelmani täydentyikin jo tänään, Stockalle oli tullut jo uusi erä! Saman tien päädyin valokuvattavaksi myyntihyllyä vasten, ja sain palkkioksi ankkurikuvioiset kynsitarrat. Lakkasin eilen sormenpääni kirkkaanpunaisiksi niin kuin näköjään teen joka syksy, joten tarroja kokeilen vasta myöhemmin. Punainen vaatii muuten aika paljon totuttelua pitkän nudekauden jälkeen, nyt tuntuu siltä että katse osuu aina ensimmäisenä paholaiskynsiin!

Kävin hankkimassa myös kovakantisen muistikirjan tulevia luentoja varten, myyjä oli kiva ja johdatti minut heti napakan luonnoslehtiön luokse, sanoi että tää on tälläinen salaisuus mitä kukaan ei yleensä tiedä. En ollut tajunnutkaan että taidetarvikkeiden puolelta voisi löytää yli puolet halvempia tuotteita kuin muualta kirjakaupasta, eikö se ole yleensä päinvastoin? Mutta niin vain sain suuren lehtiön kuudella eurolla, ah miten rakastankaan puhtaita tyhjiä sivuja! Luulen, että ranskalaisten viivojen lisäksi kansien väliin ilmestyy myös hajamielisiä piirrustuksia, oon huomannut että tyhjyydellä on tapana täyttyä.

"Does it taste like Jean-Paul?"

Huhhuh, ensimmäinen kouluviikko on nyt sitten takana päin, ja tästä se oikea opiskelu vasta alkaa! Oon silti ihan viikonlopun tarpeessa, meillä alkoi jo lastensuojeluun liityvä projektityö ja HOPS on mulle edelleen silkkaa hepreaa. Koitan tasoitella ja olla stressaamatta liikaa sellaisista asioista, jotka luultavasti tulevat hoitumaan omalla painollaan kunhan niille osaa antaa aikaa.

Tänään kävin hankkiutumassa eroon ylimääräisestä stressistä perusteellisessa hikijumpassa ja näin matkalla kuntosalille koiran, jonka jalka oli yhtä ohut kuin mun etusormi. Niin ja menin kotiin Stockan kautta, nimittäin tämän takia:

Myönnetään, oon mainonnan uhri. Mutta koska mulla ei varmaan koskaan tule olemaan varaa Jean-Paul Gaultierin vaatemallistoihin, tein mielestäni oikein hyvän sijoituksen hankkimalla itselleni kyseisen herran suunnittelemalla etiketillä varustetun Coca-Cola -pullollisen. Se näyttää kivalta ikkunalaudalla. Korsettikuosit olivat päässeet jo loppumaan, mutta tavoitteenani on mennä ensi viikolla sellaista kärkkymään. Ulkomaalainen mies mun edellä kassajonossa kysyi "Does it really taste like Jean-Paul?" ja osti kaksi kappaletta.

Ensiaskeleita.

Pitkä odotus päättyi vihdoin, olen siis ollut maanantaista alkaen ekaluokkalainen. Ensimmäinen viikko Laureassa on mennyt kuin siivillä, en edes oikein tajua että nyt on jo torstai. Koulussa on hurjan kivaa; ihmiset ovat poikkeuksetta mukavia, tulevat kurssivalinnat ja projektit kutkuttelevat jo kovasti, ja edullinen kouluruoka on ihana asia. Tänäänkin oli persikoita ja täytettyjä paprikoita, nam. Vaikka varsinaista opetusta ei vielä olekaan ollut niin informaation määrä on ollut hurja, uskottelen itselleni että omaksun uudet asiat kyllä vähitellen. Kaikkea ei tarvitse osata heti.

Minulla on uusi muistitikku, uusi vaaleanpunainen kuminauhakansio, uusi kirjastokortti ja matkustan joka aamu junalla Tikkurilaan. Motivaatiotaso on korkealla, on ihanaa olla taas koululainen. Selätin jo luultavasti ruotsin lähtötasotestin ja nyt yritän kuumeisesti opetella luokkatovereiden nimiä ja naamoja, se on jostain syystä kummallisen vaikeaa. Tänään me vietettiin tutoreiden johdolla puuhapäivää Påkaksen kotiseututalolla, ohjelmaan sisältyi kaikkea hauskaa tietokilpailusta ja keppijuoksusta vesi-ilmapallojen heittelyyn ja hernepussiviestiin. Haaveilen jo kovasti violeteista haalareista, taidan käydä hommaamassa sellaiset itselleni heti ensi viikolla!

Deep purple.

Syksy lähestyy, hitaasti mutta varmasti. Mun vaatekaappi on ehkä maailman parhaiten varusteltu mustien villaneuleiden osalta, mutta aina tähän aikaan vuodesta kuolaan kauppojen näyteikkunoissa näkyviä syysvaatteita. T oli hankkinut koulun alkamisen kunniaksi itselleen raidallisen Tuutikki-villatakin, joten ajattelin että ehkä minäkin olen ansainnut jotain ihan uutta.

Aina syksyisin erityisesti viininpunainen, konjakinruskea ja oliivinvihreä nousee mun ehdottomiksi suosikkiväreiksi. Ja voi mitä ostosreissulta löytyikään! Ginasta lähti mukaan viininpunainen t-paita ja syvän violetti huivi, jonka saa kätevästi hupuksi korvia suojaamaan. Ah, kieltämättä materia tekee ihmisen silloin tällöin aika onnelliseksi. Joten huhuu syksy, nyt saa tulla!

Silencio, old man!

Viikko koulun alkuun, jaiks. Oon yrittänyt tilata itselleni opiskelijakorttia (ah ja voih, pelkkä ajatuskin opiskelijaeduista saa ihan hykertelemään) ja huomannut samalla, että tavallisen ihmisen on ilmeisesti täysin mahdotonta olla näyttämättä passikuvissaan miltään muulta kuin psykopaattiselta massamurhaajalta. Pitäisi kai olla kauhean rikollinen näyttääkseen jokseenkin normaalilta, ikävää.

Täällä sataa, ja minä istun olohuoneessa lakkaamassa varpaankynsiäni. Iltapäivällä heitin pitkästä aikaa nahkatakin päälle ja tassuttelin Ravintolapäivän kunniaksi parin korttelin päähän Sammatintielle, jossa järjestettiin Pohjoismaiden suurimman sisäpihan yhteiskirppis. Sadesää vähän verotti kävijämäärää ja myyntituotteet muistuttivat etäisesti Laura Palmeria muovikääreidensä alla. Kotimatkalla käännyin oikean sijasta vasemmalle ja kiersin ratikkahallien ja Puu-Vallilan kautta, ilmassa on ainakin triplasti happea.

Mutta mutta. Tuntuu siltä, että tästä syksystä tulee hieno. Oon kuunnellut paljon Kerkko Koskinen Kollektiivia ja tykännyt hurjasti. Vaihdoin sänkyyn raidalliset lakanat ja tein huippuhyvää kanttarellikastiketta. Iloitsen tulevista kurssivalinnoista, näyttää siltä että pääsen draamailemaan ja taiteilemaan sosionominakin, ja mikä olisikaan sen mukavampaa. Pari päivää taaksepäin telkkarista tuli iltaleffana Juno, ja olin siitäkin iloinen. 

Silencio, old man! 

Terveisiä dinosauruksilta!

Tulihan sitä siis festaroitua tänäkin kesänä edes kerran, vaikka vielä perjantaina olin kovasti kahden vaiheilla Jurassic Rockin suhteen. Lineup ei liiemmin houkutellut, ja lämpötila oli laskenut ihan syksyisiin lukemiin, hurr. Kotiseutufestari on kuitenkin aina kotiseutufestari. Pienen taivuttelun jälkeen kääriydyin pikkuveljen vaatekaapista löytyneisiin ylisuuriin huppareihin, hyppäsin bussiin ja pidin kivaa Visulahden lauantai-illassa.

Halpa viini oli hyvää ja onnistuin astumaan valkoisilla tennareillani mutalammikkoon, jee. Katselin Kaija Koon keikkaa turvallisen välimatkan päästä anniskelualueen reunalta ja innostuin ihan yllättävän paljon Sonata Arcticasta, heiluttelin nyrkkiänikin varsin katu-uskottavasti siellä muiden joukossa. Joku uusi kesäkaverimies halusi välttämättä syöttää mulle kirpeää mansikkalakritsaa ja viedä moshpittiin, onneksi osasin sanoa kauniisti "ei". Pimeä elokuun ilta oli usvainen ja hyvällä tavalla haikea, nää on näitä kesän loppuja.

Toimin Mikkelissä vähän äidin ja isän muuttoapuna, tai en tiedä oliko musta kauheasti apua kun huolehdin lähinnä eväiden syömisestä. Persikat ja nektariinit on olleet koko viikon hyvässä tarjouksessa, tuntuu että voisin elää pelkillä hedelmillä. Makoilin paljon myös uuden kodin olohuoneen lattialla ja ajattelin, että tästä alkaa taas yksi uusi aika. Tänään oon kärsinyt kummallisesta päänsärystä ja matkustanut takaisin Helsinkiin mielenkiintoisella kimppakyydillä; istuin etupenkille kasattujen ylinopeussakkojen päällä ja autokin käynnistyi kojelaudan alta pursuilevien kaapeleiden avulla. Turvallista matkaa ja niin edelleen.

On satanut, matkalla takapenkkiläiset ihailivat Sinebrychoffin tehtaan edessä olevaa talonkokoista kaljatölkkiä ja minä tuijottelin taivaalle kerääntyviä maailmanlopunpilviä. On hyvä olla taas Helsingissä.

The words of the prophets are written on the subway walls.

Oon harvinaisen varma siitä että HSL:n reittioppaalla on jotain pahasti minua vastaan. Oon aina se, joka seisoo pysäkillä raivosta kiehuen, kun bussi kurvaa matkoihinsa paria minuuttia liian aikaisin ja pysäkkiaikataulu näyttää omiaan. Erityisesti rakas 70T saa erittäin usein vihat päälleensä, se ajelee jotenkin rasittavan omapäisin väliajoin ja aiheuttaa ennenaikaisia harmaita hiuksia.

Tarkoituksenani oli suunnata sunnuntai-iltana Kumpulan kallioille kuuntelemaan erästä salaista keikkaa, mutta havahduin yhtäkkiä keskellä Veräjämäkeä, kiitos vain. Salainen keikka jäi salaiseksi, löysin kyllä kallioita mutten sävelenpätkääkään. Harhailin lopulta Käpylän rautatieasemalle ja valokuvasin turhautuneena sillankaiteita, ja kävelin heikoin jaloin kotiin koska omat jalat eivät ainakaan jätä kyydistä.

Kallio Block Party 2012

Spontaanit seikkailut on parhaita. Lauantaina järjestettiin katutapahtuma Kallio Block Party, joka osui ihan sattumalta meidän päiväkävelyreitille, ja onneksi osuikin. Tunnelma Vaasankadulla oli aika päinvastainen kuin esimerkiksi tavallisena lauantai-iltana, hyväntuulisuus oikein huokui joka kulmasta. Ilmakin oli mitä mukavin, ja pienen kiertelyn jälkeen istahdettiin Piritorille fiilistelemään bändejä ja nauramaan pikkuiselle koiralle, joka varjosti pyöräilykypärän kanssa liikkuvia ihmisiä.

Join ihan liikaa ilmaista vaniljalla maustettua maitokahvia ja sain jalkoihini raidallisen rusketuksen narusandaalien ansiosta. Ja eksyttiinpä katsomaan ruokaperformanssiakin Vaihtolavalle, jossa toisen ihmisen ruokailun katsomisesta tehtiin tunnin mittainen spektaakkeli. Inspiroiduin erityisesti siitä, miten monella eri tavalla grillattua kanaa voi syödä; dipattuna kermavaahtoon, maitokannussa uitettuna, puuroon sekoitettuna! Itse taidan silti jatkossakin pitäytyä tylsissä ja tavallisissa ruokayhdistelmissä, ihan varmuuden vuoksi.

Pretty young things.

Anteeksi lyhyt blogihiljaisuus, mutta miulla on ollut mukavaa! Reissasin viime viikonloppuna Jyväskylään juhlimaan kaverin synttäreitä, ja innostuttiin jäämään vähän pidemmäksikin aikaa kun mitään kiirettä ei ollut poiskaan. Vietin laatuaikaa maailman parhaiden tyttöjen kanssa, join viiniä, söin mielettömästi jäätelöä ja kakkua, kävelin kantapäät rakoille, lojuin Lutakon nurmikoilla ja ihastuin korkeisiin kerrostaloihin, hassuttelin, näyteikkunashoppailin, nukuin liian ohuella patjalla, katsoin Kumman kaa -maratoonia, sain aurinkoihottumaa ja nautin joka hetkestä täysillä. Ah, rakastan elämää.

Parhaat helteetkin osui sopivasti noille päiville, ja koettiinpa sunnuntain ja maanantain välisenä yönä yksi jäätävä ukkosmyrskykin. Olin ihan varma että koko kerrostalo kaatuu siinä pyörityksessä, mutta elossa ollaan. Sitä paitsi luonnonmullistusten seuraaminen turvallisesti sisätiloista on hurjan jännittävää, ainakin silloin kun vieressä on ystävä joka pelkää ihan yhtä paljon kuin itsekin.

Palauduin Helsinkiin omituista kiertotietä, matka tuli halvemmaksi koukkaamalla ensin Mikkelin kautta. Jäin pariksi päiväksi syömään äidin vuohenjuustopiirakkaa ja auttamaan muuttolaatikoiden pakkaamisessa, mun vanhemmilla on edessä muutto tämän kuun lopulla ja perhoset kutittelee jo mahanpohjassa. Nyt oon taas Vallilassa omalla sohvalla ja yritän totuttautua "arkeen". Onneksi ensi viikolla edessä on jo uudet seikkailut ja aina yhtä kodikas Jurassic Rock!  

Lepakkomiehiä ja kissanaisia.

Nyt se on sitten nähty, nimittäin uusin Batman! Eilen söin banaania Tennispalatsin päivänäytöksessä ja upouduin pehmeisiin penkkeihin kolmeksi tunniksi, jotka kuluivat kuin siivillä. En aio spoilata leffaa niiltä, jotka eivät sitä vielä ole ennättäneet nähdä, mutta sanonpa vain että huh ja vau. Kaiken sen räiskeen keskellä ajantaju jotenkin katosi, en edes ennättänyt harmitella ostamatta jääneitä eväskarkkeja. Tykkäsin tästä vielä enemmän kuin edellisestä, visuaalisuus oli viety ihan äärimmilleen. Ja jälleen kerran pahis oli kyllä paras, voi Bane ja Banen ääni.  

Illalla lähdin vielä spontaanisti uimaan Uimastadionille, vaikka taivaalla risteilikin melko uhkaavan näköisiä pilviä. Oli oikeastaan hurjan jännittävää vääntää epätoivoista vesijuoksua keskellä allasta, kun rankkasateen vaara oli niin ilmeinen. Mutta sadetta ei koskaan tullutkaan. 400 metrin jälkeen onnistuin silti saamaan järkyttävän lihaskrampin varpaisiini, ja heti viereisen kaistan setä tarjoutui hieromaan mun jalkapohjaa. Selvästikin uusien bikinien taikaa, skippasin tarjouksen ja sain hyvän syyn istuskella kuumassa saunassa tavallista pidempään. Kotimatkalla olo oli ihanan raukea, käsivarret oli hellinä kauhomisesta ja yöllä nukuin paremmin kuin pitkään aikaan. Voisin ottaa tämmöisen tavaksi, ulkoaltaissa pulikointi on kuitenkin vähän eri tavalla kohottavaa kuin kellarikerroksen kuntosalilla hikoilu.

Like the wind, like the deer.

Sain viikonlopuksi yövieraita Jyväskylästä, kun lainasin keittiön lattiaa parille kaverille. Eilen oli mukava istuskella italialaisessa ravintolassa ja täyttää vatsaansa tulisella kanapastalla, ja illalla nautiskeltiin vielä District 9:stä hedelmäkarkkien kanssa. Tänään syötiin aamupalaksi raidallisia donitseja, nam. Iltapäivän kaupunkikierrokseen mahtui ripaus kulttuuria (esittelin Ateneumin ja Kansallisteatterin julkisivut), elämyksiä (kyllä, ulkopaikkakuntalaisille ratikkamatkat ovat harvinaista herkkua) sekä näyteikkunoihin kurkkimista.

Ja siis munhan ei pitänyt ostaa yhtään mitään. Sanoin etukäteen, että mun olisi kai parempi pysytellä hyvän välimatkan päässä alennusmyynneistä, mutta lähdin sitten kuitenkin shoppailukaveriksi. En tarvinnut yhtään mitään, mutta halusin kyllä sitäkin enemmän. Ensin suunnittelin pitäväni kädet tiukasti taskuissa koko reissun ajan, mutta yllätys, eipä onnistunut. Haluaminen vaihtui pakonomaiseksi tarpeeksi omistaa siinä vaiheessa kun suloinen peuraprinttinen kangaskassi vei mun sydämen. Laittakaa peuran kuva vaikka leikkuupuimurin kylkeen niin oon sulaa vahaa.

Löysin onnekseni myös kauan ostoslistalla olleet gladiaattorisandaalit, ja kuten aikoinaan kävi nahkatakkien kanssa, nytkin tielle osui kaksi lähes samanlaista täydellistä yksilöä! Edessä on tuskallinen ja harkintaa vaativa karsintakävely olohuoneen matolla, jalat ovat kotonaan molemmissa kengissä. 

En pystynyt vastustamaan myöskään Glitterin ystävänauha-epidemiaa, nyt ranteessa keikkuu äärettömyyden lisäksi pari värikästä lankaa. Aion määrätä itselleni toistaiseksi voimassa olevan ostokiellon, katsotaan kuinka kauan onnistun välttelemään materian soidinhuutoja. Ehkä yritän ajatella minimalistisia ajatuksia.

Päivät ne vaan tulee.

En mennyt Ilosaareen, mutta fiilistelin parhaita bändejä Spotifyn kautta olohuoneessani. The xx on rakkautta. Ostin uudet raidalliset bikinit, ja ilmeisesti kostoksi siitä säätila on viime päivinä ollut kaikkea muuta kuin helteinen. Rannalla lojumisen sijaan oon juossut kaupungilla sadetta pakoon ja huomannut että mun lempikengät imee vettä kuin kaksi pesusientä.

Toteutin myös pienen haaveen ostamalla ensimmäistä kertaa elämässäni kokonaisen grillatun broilerin, söin sen samaan tapaan kuin Dominique Bretodeau leffassa Amélie, järjestelmällisesti ja nautinnolla. Keskellä oli paras pala, ja puolet kanasta ennätti hävitä jo ennen kuin sain halloumisalaatin alulle.

Heinäkuu tuntuu olevan melko huoleton, ei ole velvollisuuksia. Tiskasin eilen koko astiastoni koska oli pakko, puhtaita astioita ei vain yhtäkkkiä ollut enää jäljellä. Missioon kului reilut pari tuntia, kuivauskaappi täyttyi kahdestakymmenestä muumimukista ja mun sormenpäät rypistyi rusinoiksi. Katson iltapäivisin vanhoja suomalaisia elokuvia (joista suurin osa on häpeällisen huonoja), istuskelen Coronan terassilla syömässä maailman parhaita toasteja ja salakuuntelen ihmisiä julkisissa liikennevälineissä.

Opasta mua aurinko.

Tänään heräsin klo 11:11 ja päätin olla onnellinen. Oon kai oppinut käsittelemään pettymyksiäni; suren ensin hetken ja sitten voin jatkaa eteenpäin. Siispä karistin eilisen pääsykoeharmin pois, avasin sälekaihtimet, tein myöhäiseksi aamupalaksi mustikkapuuroa ja kuuntelin tätä, monta monta kertaa. Sitä paitsi asiat on yleisesti ottaen hyvin, on helppo hymyillä. Kun taas nähdä saan sinitaivaan, se mua muistuttaa kuinka suurta kaikki pieni onkaan.

29/06/12 The Shins, Regina Spektor @ Garden Party

Yliopistolta tuli tänä aamuna typerä ja pienikokoinen kirjekuori. Oon riehunut ja raivonnut tässä nyt jonkin aikaa, ja tullut siihen tulokseen ettei mikään oo varmaa ennen kuin se on oikeasti varmaa. Nieleskelen tässä vähitellen pettymystäni ja yritän ymmärtää, miksi eräs täydellisen tuntuisesti mennyt haastattelu ei sitten näköjään mennytkään yhtään hyvin. Mutta sitten söin spaghettia ja ajattelin, että onneksi on varavaihtoehto. Näillä näkymin aloitan siis opiskeluni ensi syksynä Tikkurilan Laureassa; violetit haalarit, täältä tullaan.

Ennen kuin suuntaan katseen liikaa tulevaan, tää taitaa olla sopiva hetki matkustaa ajassa kaksi viikkoa taaksepäin ja palata Garden Partyn tunnelmiin. Viimeistään Regina Spektorin astuessa flyygelin ääreen ilta muuttui sen verran maagiseksi, etten oikein osannut muuta kuin keinua lumoutuneena konserttiteltan pimeydessä. Suupielet kohoaa vieläkin, kun ajattelen sitä onnellisuuden määrää. Oli huikeaa, hii!

The Shins:

Regina Spektor: