The crown of love.

Kasvan koko ajan vaan enemmän ja enemmän näihin takkuihin kiinni. Katsokaa nyt, mikä täydellinen harakanpesä. Pieni punarinta voisi asua onnellisena tuolla keskellä. Jos hiustensa kanssa voisi mennä naimisiin niin varmaan menisin. No en menisi. (Älkää nyt sanoko että sekin on mahdollista, oon nimittäin kuullut parisuhteesta naisen ja Eiffel-tornin välillä sekä miehestä, jonka puoliso on jättiläistyyny....) Tää on joka tapauksessa hiusrakkautta pahimmillaan ja parhaimmillaan.

Neljän tähden illallinen.

Onnea ovat ihanat ystävät, sellaiset jotka kutsuvat kylään uuteen kotiin ja tarjoilevat omatekemää suklaakakkua. Vietettiin eilen pienellä porukalla tyttöjen iltaa, ja mikä olisikaan nautinnollisempaa kuin istua valmiiksi katettuun ruokapöytään hyvien tyyppien kanssa, juoda viiniä (ja tequilaa) ja nauraa vatsalihakset kipeiksi. Ilta vaihtui lopulta aamuyöksi Trivial Pursuitin venähdettyä reilut neljä tuntia kestäneeksi mittelöksi, yleistietokilpailut ovat kammottavia, mutta kukaan ei suostunut häviämään. Vastasin ehkä joka kolmanteen kysymykseen "Napoleon" ja söin omaa heittovuoroa odotellessa kaikki suolapähkinät. Aamubussissa olo oli raukea ja onnellinen, en tiedä olinko liikkeellä suunnattoman myöhään vai aivan liian aikaisin.

Olin kietonut takut päälaelle valtavaksi harakanpesäksi, joten olin vaaraksi jokaiselle kattolampulle ja ovenkarmille. Pipokaan ei mahtunut päähän. Onneksi kevättä on selkeästi jo ilmassa, pakkanen ei enää pure korvalehtiä ja asfalttikin pilkottaa jo sieltä täältä. Tästä talvesta otetaan nyt niskalenkki, laitoin tennarit riviin eteiseen ja herään aamuisin sälekaihtimien välistä pilkistävään auringonvaloon.

Uusi aluevaltaus.

Hiiop! Tein sen vihdoinkin, nimittäin rinnakkaisblogin keikkakuvailujani varten. Tuntui siltä, että haluan koota musiikkiin liittyvät jutut omaksi kokonaisuudekseen, joten aionkin tuon toisen blogin puolella keskittyä pelkästään keikkakertomuksiin ja -kuvituksiin. Voi olla, että samoja kuvia päätyy osittain tämänkin blogin puolelle, kun tää nyt ainakin tällä hetkellä pitää sisällään vähän kaikkea yleisesti mun elämään liittyvää. Mutta tarkkana silti kuin porkkana, ylläreitä luvassa.

Nimesin blogin hassunhauskasti tuttuun tyyliin "Bands, wonderlands", ja pitihän sinne tietysti iskeä se ah-niin-virallinen "photography"kin. Kuulostaa tietysti aivan kauhean ammattimaiselta, mutta olkoon. Katsotaan, jaksanko lisäillä vanhat kuvasetit tuonne vai tyydynkö vain aloittamaan puhtaalta pöydältä. 

Tervetuloa siis tutkimaan, millaisia bändifiilistelyjä tän vuoden aikana koetaan! Lana Del Rey ainakin näyttäisi saapuvan esittelemään turbohuuliaan Hartwalliin kesäkuun alussa, sinne olisi päästävä.

Täältä se löytyy, hui! BANDS, WONDERLANDS!

ps. Blogin ulkoasun vääntäminen on aina aikamoisen pepusta, niin oli tälläkin kertaa. Mun HTML-taidot (öö niin siis mitkä?) ei oo kummoisetkaan, joten yksinkertaisetkin jutut tuntuu helposti ihan heprealta. Olisi kai sittenkin kannattanut olla hereillä puuduttavaakin puuduttavimmilla atk-tunneilla. Parin tunnin turhautumisen jälkeen ollaan kuitenkin jo voiton puolella, mutta silti argh! Tarvitsen tukihenkilön! Mitä nuo hirveät heittovarjot ja väärät fontit on? Jälleen näitä first world problemseja, mutta toivottavasti pääsen vielä jossain vaiheessa paremmin jyvälle tietotekniikan ihmemaailmasta, visuaalista silmää tökkii inhottavasti tuommoiset epäkohdat.

Araknofobia.

Arvatkaa mitä pelkään ehkä maailman toiseksi eniten? Niitä kahdeksanjalkaisia karvakummituksia, joita myös hämähäkeiksi kutsutaan. Hyi hitto, pelkkä sanakin saa kylmät väreet kulkemaan pitkin selkärankaa. Nyt sellaisia hirviöitä näyttäisi kasvavan mun päässä, vieläpä ihan omasta tahdostani. Uuh.

Eilen illalla tein jotain uhkarohkeaa. Pesin nimittäin takkutukan ensimmäistä kertaa. Takkujen seassa on vielä runsaasti omaa suoraa hiusta, jota täytyy toistaiseksi pestä vähän tiuhemmin kuin muuta päätä. Ajattelinkin olla järkevä ja pestä vain ne osiot, joihin ei vielä ole kiinnitetty kuituja, märät takut nimittäin painavat ihan kiitettävästi ja ajoitin suihkuhetkeni aika myöhään hiusten kuivumisen kannalta. 

Pesuoperaatiossa käyttämäni patenttiratkaisuni oli vähintäänkin naurettava. Keksin kääriä ponnareille kiinnitetyt takkusaparot kaupan hedelmäpussien sisään, jolloin kuidut saivat suojan ja kaikki muu karva jäi vapaaksi suihkua varten. Näytin lähinnä ampiaisenpiston saaneelta Mikki Hiireltä pallokorvieni kanssa, eikä vesi tietystikään suostunut pysymään muovin ulkopuolella. En sentään sortunut käyttämään sukkahousuja, kaikkien Pirkka-niksien äitiä. 

Lopputulos; kaksi valtavan vetistä ja raskasta möhkälettä päälaella, ja loppuilta hengailua hiustenkuivaajan kanssa. Osa kuvamateriaalista on liian rajua julkiseen levitykseen, mutta yllä oleva otos todistaa jo oleellisen: takut muistuttavat kammottavalla tavalla juuri niitä maailman viimeisimmäksi viehättäviä otuksia, jotka saa mut rikkomaan äänivallin ja hyppäämään epäinhimillisen korkealle. Enää en onneksi säpsähtele öisin tyynyllä pötköttäviä karvakoipia, olkootkin kuinka sukulaissieluja hämähäkkien kanssa tahansa.

MasterChef ilmoittautuu!

Alan kohta pelottavasti muistuttaa jotain patakinnas ja paistinlasta kourassa häärivää lifestyle-ihmistä, mutta whatever. Tungen tänne näitä sapuskakuvia just niin paljon kuin huvittaa, haha! Nyt on nimittäin aivan pakko hehkuttaa; tein tänään maailman parasta salaattia, paistoin halloumia ja viipaloin joukkoon vielä höyrykeitetyn bataatin. Hieman mustapippuria päälle ja voilà. Makuorgasmi, useita makuorgasmeja! 

Ruokafiilistelyn lisäksi tein päivän hyvän teon soittamalla johonkin työllistämiskeskukseen, jonka tyypit tulee perjantaina roudaamaan mun rikkinäisen pesukoneen huis hiiteen. Vanha rotisko on vienyt hirveän paljon tilaa mun muutenkin ihan tarpeeksi ahtaan kylpyhuoneen nurkassa, joten oli jo aikakin saada sille noutaja. Maksan mielelläni vaikka vähän ekstraa siitä, että mahdun jatkossa kunnolla suihkuun ja vältyn vähemmän mukavilta yllätyksiltä, kuten siltä että saatan yhtäkkiä löytää kylppärin lattialta ämpärillisen kuivausrummusta tulvinutta likavettä. Sori rakas pesukone, toivotan sulle hyviä eläkepäiviä.

Pyörremyrsky keittiössä.

Nyt kun koulupäiviä on leppoisan lukujärjestyksen ansiosta vain kourallinen kuukaudessa, ruokahetket opiskelijaruokaloissa ovat vähentyneet radikaalisti. On tuntunut turhalta lähteä koululle vain syömistä varten, joten omat kokkaustaidot ovat olleet koetuksella. Oon tehnyt viime aikoina paremmin tuttavuutta pikkuruisen keittokomeroni kanssa, huomannut että uunin voisi ehkä joskus pestä myös sisäpuolelta ja opetellut ostamaan jääkaappiin muutakin kuin mehua ja tomaatteja. 

    

Tiedän olevani vähän nirso ruoan suhteen, tai lähinnä sen suhteen, mitä lautasella oleva annos sisältää. Oon aina ollut hieman herkkä reagoimaan erilaisiin ruoka-aineisiin, ja ravintolassa keho menee usein jumiin jo pelkästä stressistä. Tunnen onneksi nykyään kroppani paremmin kuin ennen ja osaan valita sellaisia ruoka-aineita, jotka tekevät hyvän olon. En pelkää enää ruokaa samalla lailla kuin aikaisemmin, nautin syömisestä ihan eri tavalla ja osaan soveltaa reseptejä omaan käyttööni näppärämmin.

Etsin silloin tällöin netistä uusia inspiraatioita ruoanlaittoon, koska maailman paras kanasalaattikin meinaa tökkiä aina välillä. Oon kuitenkin suhteellisen laiska kokki, en jaksa seurata ohjeita ja heittelen sekaan kaikkea mitä käden ulottuvilta sattuu löytymään. Usein keittiössä riehuukin varsinainen pyörremyrsky mun laittaessa ruokaa. 

Silti spontaanitkin kokeilut ovat tähän mennessä onnistuneet oikein mukavasti, ja visuaalisesta esillepanosta on tullut oleellinen osa makunautintoa. Kaunis annos on parhaimmillaan taideteos, ja tyytyväisenä hipsterinä oon tietysti ollut monta kertaa kameranlinssi kastikkeessa. Ruoan ikuistaminen on myös auttanut hahmottamaan sitä, kuinka usein tulee tehtyä samaa ruokaa ja sitä mitä ruokia on olemassa. Taidankin tänään paistaa pitkästä aikaa bataatteja ja halloumia salaatin kaveriksi, nam! 

Takkutukan paluu.

Takkutukka on nyt tosiasia. Pari iltaa sitten E kidutti mun päänahkaa solmimalla takkuja hiusten joukkoon, jolloin minä huusin aina välillä "au" ja muita kivunilmauksia. Nyt pipon alta pilkistää mukava kimppu tummanruskeita lonkeroita ja oon ihan in love, nää on mahtavat. Lisää pitäisi jaksaa tehdä, vaikken ihan kauhean suurta mammuttitukkaa itselleni haluakaan.

Viime päivinä on tapahtunut muutenkin paljon kaikenlaista kivaa. Hohtokeilaamisen ja pulkkariehan ohella oon ryhdistäytynyt aikataulujen ja deadlinejen suhteen. Olin nimittäin äärimmäisen reipas ja tartuin vihdoinkin puhelimeen hommatakseni itselleni kesätöitä, kävin tiistaina jo yhdessä työhaastattelussakin. Tilanteesta jäi mulle hurjan positiivinen olo, kunpa vain saisin sen paikan! Hyvin menneen haastattelun jälkeen päätin palkita itseni ja kulutin kuvitteellisen ensimmäisen tuntipalkkani jo etukäteen. H&M:stä löytyneet pääkallokalsarit tuntuvat ihanan silkkisiltä ihoa vasten ja oonkin hiihdellyt ne jalassa aina, kun ei ole ollut tarvetta pukeutua kunnolla ja raahautua ihmisten ilmoille. Paras mahdollinen oloasu kiireettömiin vapaapäiviin! 

Mustetta iholla.

Valtava tatuointikuume iskee jälleen, asteet vain nousevat. Edellisen ja tällä hetkellä ainoan tatuointini ottamisesta on kohta kulunut jo täydet kolme vuotta, ja vasemmassa ranteessa oleva pieni äärettömyys kaipailee silloin tällöin seurakseen jotain muutakin kuvitusta. Olen oikeastaan nykyään melko lailla "puhtaan ihon" ystävä, vaikka haaveilinkin vielä pari vuotta sitten tähtitaivaasta lapaluihini. Pienet, merkitykselliset ja ajatuksella valitut mustejäljet kuitenkin voivat kertoa kantajastaan jotain hyvin oleellista.

Äärettömyyden (tai ikuisuuden) symbooli on yksinkertaisuudessaan ehkä kaunein kuvio maailmassa. Se muistuttaa minua ennen kaikkea siitä, ettei ole mitään syytä kiirehtiä. Minulla on kaikki aika maailmassa, kaikki mahdollisuudet maailmassa. Kaipasin pari vuotta sitten elämääni jotain pysyvää, ja mikä olisikaan pysyvämpää kuin tatuoitu ikuisuus?

Olen pitkään miettinyt, mitä muuta haluaisin iholleni. Lupasin joskus kauan aikaa sitten itselleni, että tatuoin Pikku Prinssistä tutun hattua muistuttavan boakäärmeen nilkkaani, jos minut valitaan opiskelemaan Teatterikorkeakouluun. Vielä niin ei ole käynyt, eikä välttämättä koskaan käykään. Hyviä vaihtoehtoja ovat myös samasta kirjasta peräisin oleva ruusu ja kettu. Viime aikoina kauris on kasvanut voimaeläimekseni; hieman hipsteriä ehkä, vaikka se onkin horoskooppimerkkini. On myös monia sanoja ja sitaatteja, joita voisin kuvitella kantavani mukanani ikuisesti, mutta valinta on vaikea. 

Viime vuonna tähän aikaan ahkeroin Teakin ennakkotehtäviin kuuluneen Lokin parissa. Tšehovin näytelmä otti minut täysin valtaansa, en pariin kuukauteen osannut muuta ajatellakaan. Lokista muodostui minulle äärimmäisen tärkeä teos, siinä on niin paljon hienoja ajatuksia sisällä. Kaiken lisäksi näytelmä kysyy tärkeitä kysymyksiä: Miksi taidetta tehdään? Ketä varten elän? Miten voin tulla onnelliseksi? Piirsin kokeilun vuoksi oikeaan ranteeseen linnun ja voin kertoa, että oikeakätisen ihmisen on erittäin vaikea saada kynä pysymään vasemmassa kädessä. Piirroksestani tuli siis vähän haparoiva, mutta jättäisin sen silti enemmän kuin mielelläni tuohon iholleni pysyvästi!