What goes around comes around.

Argh, pää meinaa hajota ja aivot sulaa kouluhommien keskellä. Tänään viimeisteltiin ryhmäraportti, tekstinkäsittely tuotti tuskaa monen tunnin ajan kun sarkaimet ja sivunvaihdot vilisti ruudulla ihan väärillä paikoilla. Olin ruokatuntiin mennessä jo vahvasti sitä mieltä, että teleporttaan itseni kivikaudelle ja teen jatkossa kaikki kirjalliset työt vasaran ja taltan avulla. Toivon että tää oli viimeinen kerta kun viilasin kyseistä raporttia, vaikka jotenkin tuntuu että se palaa vielä myöhemmin kummittelemaan.

Mutta hii, nyt on edessä neljän päivän viikonloppu! Tiedossa on T:n synttärijuhlintaa ja ajattelin ehkä leipoa korvapuusteja. Tehtävälistalla on myös pitkään nukkumista, leffailtoja ja käpertelyä sohvalla vähintään kolmen viltin alla. Olen väliaikaisesti varastanut T:n valtavan syystakin, tuntuu turvalliselta kävellä pitkin syksyistä Helsinkiä sen suojissa. Löysin sunnuntaina Valtsun uumenista maailman suloisimman fillarikuosisen tyynyn, otan sen kainaloon ja suljen silmäni Microsoft Wordin kiemuroilta. Toivottavasti en näe painajaisia.

Chill. Cheer. Chat. Joke. Play. Dance. Shine.

Selviydyin fuksiaisiin, hiukan nuhaisena mutta silti! Ja kyllä olikin maailmankaikkeuden parhaat fuksiaiset, koko illan jatkuneesta sateesta huolimatta. Puolivälissä rastikierrosta kävin kotona vaihtamassa Hai-saappaat jalkaan risojen (ja litimärkien) tennareiden tilalle, ja jatkoin ilonpitoa varpaat lämpiminä. Riehuin kumisessa kahluualtaassa ja lauloin Euphoriaa sellaisella volyymilla joka ei sovi flunssasta toipuvalle. Tigerin tanssilattialla näkyi paljon violettia ja vielä kolmen aikaan aamuyölläkin huomasin istuvani kattoterassilla nauttimassa yöllisen Helsingin valoista, parhautta. Kotimatkalla koirapuistoon ilmestynyt valtava strutsipatsas aiheutti suurta ihmetystä.

Fuksiaiset taisi vahingossa tehdä selvää taudista, oon ollut nyt taas oikein elinvoimainen. Kouluprojekti on hyvällä mallilla, iloitsen myös ostoslistalla olevasta älyhalvasta liikuntakortista. Sain torstaina luokseni uuden huonekaluperheenjäsenen, nimittäin Muuramen työpöydän. Oon dataillut reilut kolme vuotta sohvannurkasta käsin, ja nyt päiväni Quasimodona ovat luetut. Kämppä näyttää heti astetta järkevämmältä, siivosin eilen perusteellisesti ja tänä iltana aion fiilistellä uutta olohuonetta juomalla teetä kynttilöidenvalossa.

Hurmauskiharat.

Tulin kipeäksi, juuri silloin kun ei missään tapauksessa pitäisi tulla. Huomenna on fuksiaispäivä ja aion kyllä hinautua paikalle vaikka konttaamalla, sen verran kauan oon tuotakin tapahtumaa odottanut. Oon lääkinnyt itseäni hunajateellä, nukkunut pitkiä päiväunia, katsonut repeatilla The Hobbit -leffan tuotantoblogeja ja skipannut tietotekniikan tunnin. Onneksi kuume ei ole missään vaiheessa päässyt nousemaan, Burana on pelastus.

Huomenna aion siis olla supernainen ja heilua haalareissa pitkin Kaisaniemen puistoa, toivotaan että viimeisetkin taudinrippeet katoaa illan aikana. Tänään jaksoin jo aika hyvin, kävin pitkästä aikaa kampaajallakin. Tää hallitsematon peikkotukka kaipasikin jo vähän siistimistä. Nyt näen taas otsatukan alta ja itsepäiset hurmauskiharatkin on saatu taltutettua. Jäin kyllä vähän haikailemaan vaalennusta, yllä oleva kuva ei nimittäin kerro nykytilanteesta vaan loppukesästä 2010, välivaiheesta jolloin yritin raivokkaasti hankkiutua eroon kirkkaanpunaisista hiuksistani. Niitäkin on vähän ikävä. Ehkä teen ensi kerralla jotain radikaalia, ja nousen kampaajatuolista sivukaljuisena tai platinablondina.   

Välttelen velvollisuuksia.

Oon kai hullu, kun vielä pari viikkoa sitten kaipailin kotiläksyjä. Oon istunut nenä kiinni tietokoneen ruudussa koko viikonlopun, kirjoittanut raporttia ennaltaehkäisevästä lastensuojelutyöstä ja tuskaillut sekopäisten lähdeviitteiden kanssa. Havaitsen jo selkeitä oireita prokrastinaatiosta, valtava tiskivuorikin vetää kummallisen houkuttelevasti puoleensa. Viidestä sivusta on kirjoitettuna nipin napin kolme, toivottavasti mielikuvitus täyttää kaksi seuraavaa. Ja mikä parasta, eksynyt oon tietotekniikkaviidakkoon. Tulkaa hakemaan mut pois täältä ennen kuin aivot sulaa.

Mun oli tarkoitus mennä aamulla kiertämään Valtsun kirppis, nää on viimeisiä hetkiä kun kyseisiin makasiineihin voi vielä kurkistella, Valtsu vaihtaa nimittäin toimitiloja tässä syksyn kuluessa. Kierros jäi kuitenkin tekemättä, kun torkutin herätystä aiiika monta kertaa ja nousin ylös vasta iltapäivällä. Mutta oon viime aikoina tehnyt sen kivoja kirppislöytöjä, että vaatekaappi tuntuu tuoreelta ainakin jonkin aikaa. Isot turvaneuleet ja samettipinnat kuuluu syksyyn! 

Illemmalla oli silti pakko paeta koulutehtäviä kaupungille, ostin hiusvärin ja nektariineja. Niin ja erityisen halpoja Angry Birds -karkkeja, jotka näyttivät luonnottomilta ja maistuivat pesuaineelta. Näin hyllyjen välissä myös Michael Jacksonin, tai ainakin jonkun joka näytti Michael Jacksonilta. Nauratti, se ylettyi mua ehkä olkapäähän asti ja valikoi hammasharjoja niin coolina valkoinen hanska kädessä ja pilottilasit nenällä. 

  

Olen reppuselässä, sinä ymmärrät minua.

Olin vielä eilen illalla kovasti flunssainen ja paleleva, kuumemittari näytti 36,5 ja sehän on jo hillitön kuume sellaiselle ihmiselle, jonka ruumiinlämpö on normaalisti suunnilleen 34,6. Koulussa on kuitenkin niin kivaa, etten millään haluaisi tuhlata yhtäkään päivää sängyn pohjalla sairasteluun. Niinpä uhmasin tautia, nappasin aamulla kurkkupastillit laukkuun kouluun lähtiessä ja kappas vaan, ruokatuntiin mennessä olin taas erittäin elinvoimainen. Nää päivät on hyviä.

Sain hankittua ennakkolipun ensi viikon fuksiaisiin, joissa meillä on teemana "vihannekset", saa nähdä mitä keksitään. Nyt mulla on myös kaksi uutta haalarimerkkiä, parhaita sellaisia. Toinen on Laurean maskotti Lenni-pingviini ja toinen, noh, kuvastaa aikaa hyvin sitä mitä meidän iltapäivä piti tänään sisällään; tiedonhankinta ja lähdeviitteiden merkitseminen uuvutti aika tehokaasti. Onneksi meillä oli takapenkissä pieni kodikas piirrustuskerho, mun muistiinpanojen joukosta löytyy nyt sateenkaaren värisiä käsiä.

Viikonloppu, uuden alku.

Tunsin itseni perjantaina vähän väsähtäneeksi, joten suunnistin viettämään pidennettyä viikonloppua Mikkeliin äidin ruokapatojen ääreen. Meidän porukat on tosiaan juuri vähän aikaa sitten muuttaneet, ja nyt oli ensimmäinen kerta kun pistäydyin uudessa kotikodissa. Ihme kyllä en osannut kauheasti edes ikävöidä vanhaa asuntoa, kaikkialla näytti ja tuntui heti niin tutulta ja turvalliselta.

Nukuin sohvalla mutta nukuin hyvin, ihastuin huonekaluliikkeessä yllättäen törkeän kalliiseen peurakuvioiseen sohvatyynyyn, ja lainasin kirjastosta ison kasan sosiaalityöhön liittyviä kirjoja. Viihdytin myös leukaleikkauksesta toipuvaa pikkuveljeä pelaamalla Yatsya ja Hullunkurisia perheitä (joista puuttui Musta-Pekka) ja kadehdin, kun toinen sai syödä ainoastaan maailman herkullisimpia sosekeittoja. Niin ja tehtiin me jotain hullua ja spontaaniakin, nimittäin ostettiin liput ensi maaliskuuta varten, silloin Cirque du Soleil tulee Suomeen.

Eilen matkustin takaisin Helsinkiin junalla ja yritin samalla saada kirjoitettua koulutehtäviä, mutta samaan vaunuun osui sattumalta joku 3-vuotias merihirviö joka taisteli koko matkan Kouvolaan asti muovisia leijonia vastaan. Tuijottelin paljon ulos ikkunasta ja annoin äänien mennä ohi korvien, ulkona hämärtyi ja käperryin tiukemmin villatakin sisään.

Haalarihommia.

Eilen järjestettiin Tikkurilan Laurean varjofuksiaiset, ja voi jee miten oli kivaa! Vedin ensimmäistä kertaa violetit haalarit jalkaan ja kiersin rasteja maailman parhaiden luokkakavereiden kanssa. Hauskoja hetkiä koettiin pitkin iltaa, en muista milloin viimeksi mulla olisi ollut noin mahdottoman hauskaa.

Pyörin pääni sekaisin kuvitteellisilla festareilla, pujottelin ihmisketjun läpi, leikin "en ole koskaan" -leikkiä, ohjasin aasin hännän kiinnitystä epätoivoisesti ruotsiksi ja humalluin omenasiideristä sekä hyvästä seurasta. Kun viimeisellä rastilla rakennettiin ryhmämaskotti särkyneestä kananmunasta ja keltaisesta ilmapallosta, naurulle ei meinannut tulla loppua. Ihmiset on ihania, tuntuu että oon etuoikeutettu kun oon saanut tutustua niin hienoihin tyyppeihin.

Loppuillasta tie vei vielä pienemmällä porukalla Fredan Tivoliin, haalarikansaa oli paikalla runsaasti ja suurista odotuksista huolimatta hieno haalarimerkki jäi saamatta, yäää. Riemu repesi kyllä myöhemmin sitäkin suuremmin, kun meidän fuksiryhmä julistettiin varjojen voittajajoukkueeksi, voi sitä kiljunnan ja halausten määrää. Kun kävelin kaverin kanssa neljän aikaan aamuyöstä Kallion poikki kotiin, olin niin suunnattoman onnellinen että olisin voinut leijua loppumatkan. Söin jääkaapista kylmiä lihapullia ja nukahdin hymyillen. Näitä hetkiä haluan lisää, paljon ja pian, ja onneksi niitä myös tulee.

Tuunattua limpparia, osa 2.

Gaultier-kokoelmani täydentyikin jo tänään, Stockalle oli tullut jo uusi erä! Saman tien päädyin valokuvattavaksi myyntihyllyä vasten, ja sain palkkioksi ankkurikuvioiset kynsitarrat. Lakkasin eilen sormenpääni kirkkaanpunaisiksi niin kuin näköjään teen joka syksy, joten tarroja kokeilen vasta myöhemmin. Punainen vaatii muuten aika paljon totuttelua pitkän nudekauden jälkeen, nyt tuntuu siltä että katse osuu aina ensimmäisenä paholaiskynsiin!

Kävin hankkimassa myös kovakantisen muistikirjan tulevia luentoja varten, myyjä oli kiva ja johdatti minut heti napakan luonnoslehtiön luokse, sanoi että tää on tälläinen salaisuus mitä kukaan ei yleensä tiedä. En ollut tajunnutkaan että taidetarvikkeiden puolelta voisi löytää yli puolet halvempia tuotteita kuin muualta kirjakaupasta, eikö se ole yleensä päinvastoin? Mutta niin vain sain suuren lehtiön kuudella eurolla, ah miten rakastankaan puhtaita tyhjiä sivuja! Luulen, että ranskalaisten viivojen lisäksi kansien väliin ilmestyy myös hajamielisiä piirrustuksia, oon huomannut että tyhjyydellä on tapana täyttyä.