Everything gets so difficult if you want to own things.

Eilisen sadepäivän jälkeen oli ihanaa voida pukeutua vähän huolettomammin ja lähteä talsimaan pitkin kaupunkia. Kuten oon ehkä maininnut, nää työttömän tarkoituksettomat "lomapäivät" menee turhan helposti peiton alla loikoiluksi, jos ei ota itseään niskasta kiinni ja keksi tekemistä. Tänään suuntasin keskustan alennusmyynteihin, pienellä budjetilla ja ennakkoluulottomalla asenteella.

Pistäydyin Stockalla haistelemassa hajuvesiä, elin siinä toivossa että uusi suosikkini Very Irréstible Givenchy Electric Rose (just se, jonka keulakuvana on Liv Tyler) olisi ollut huimassa alennuksessa, mutta eipä ollut. Tyydyin suihkimaan tuoksua ranteet täyteen ennen kuin lähdin tsekkaamaan vaatevalikoimaa. Kätevää, mutta kai mun täytyy jossain vaiheessa sijoittaa ihan omaankin pullolliseen, on se sen verran kiva tuoksu. 

Stocka ei kyllä tarjonnut mitään halpoja löytöjä. Jos alennettujen tuotteiden hinnat alkaa nelisatasella, niin ei se ole sellainen alennusmyynti jossa minä kuluttaisin rahojani. Tykkään sellaisista aleista, joissa saa kymmenellä eurolla kymmenen eri ostosta. Ehkä juuri siksi en ollutkaan kovin innokkaana penkomassa rekkejä, siirryin suosiolla hedelmällisemmille metsästysmaille. Ja onneksi kivoja juttuja löytyikin muualta. H&M:n taskupaita maksoi vain 3e, ja Monkista mukaan tarttui pikkuista huuliharppua muistuttava kaulakoru. Nuuskamuikkus-assosiaatiot lähti heti käyntiin, rakastan tuota korua jo nyt ihan liikaa.

Ja joo, niin kuin yleensäkin alennusmyynneissä, päädyin ostamaan normaalihintaisia tuotteita. Ja niin kuin yleensä, ostin villaneuleen. Villaneuleita ei voi koskaan olla liian montaa, ei vaikka vaatekaappi pullistelisi jo ennestään mustia samanlaisia villaneuleita. Tuo oli kuitenkin rakkautta ensisilmäyksellä, täydellinen kesäneule viileitä iltoja varten. Joten sanoisinko että hyvin selvitty, hyvin ostettu!

Oli katsokaas keskikesä.

Blogi on jäänyt vähän heitteille, kun ulkomaailma on houkutellut enemmän kuin tietokoneella istuminen. En oo edes kauheasti jaksanut heilua kameran kanssa. Yritin kyllä ottaa taiteellisia kuvia hiekkatiestä ja uudesta jugurtista, jota syön nykyään aamupalaksi, mutta pakollinen dokumentointi on aina pakollista dokumentointia. Oon vaan yrittänyt elää hetkessä, hetket on lyhyitä ja jos ei oo tarkkana, ne menee ohi.

Kesäillat on muuttuneet yhä valoisammiksi ja valoisammiksi. Oon juonut halpaa viiniä ja tanssinut baarissa värivalojen alla, Onnelan baarimikon käsitys "halvasta ja hyvästä drinkistä" oli ilmeisesti Karhu III, yyh. Askeleet on olleet keveät, päivät on olleet mukavia. Yhtenä iltana käperryin leffateatterin penkkiin, kun T oli kultainen ja vei mut katsomaan Snow White and the Huntsmanin. Söin pussista mustia karkkeja ja olin onnellinen.

Mustikkapiirakkajäätelöä, omnomnom.

Vietin myös viikon verran Mikkelissä, reissuun mahtui maailman parhaat kakkukestit ja monta yöllistä spontaania kävelyretkeä. Viikonlopun lähestyessä kaupunki muuttui hiljaiseksi ja autioksi, ja sisäinen pullomummoni heräsi, kun tienlaidoilla lojui kymmeniä kaljatölkkejä. Näin siilinkin. Tarkoitus oli palata Helsinkiin jo juhannukseksi, mutta lähdinkin perheen mukana mökille pariksi päiväksi. 

En muistanutkaan miten mukavaa maalla on; saunomista uudessa saunassa, kymmeniä itikanpuremia säärissä, hyvää ruokaa ja lautapelejä yömyöhällä. Onneksi juhannusaattona vältyttiin sateelta. Leikkasin hyvältä tuoksuvaa nurmikkoa, tai oikeastaan vain ulkoilutin ruohonleikkuria virtajohdon päässä, kun siirtelin virtajohtoa pikkuveljen työnnellessä leikkuria. Mutta sain kyllä digiboxin toimimaan, tälläinen tekniikan ihmelapsi kun oon.

Niin ja hei, näen nykyään harvinaisen laadukkaita unia. Niissä on hyvä draaman kaari ja mielenkiintoisia henkilöhahmoja, ja mikä parasta: muistan ne aamulla. Oon seikkaillut öisin krokotiilisafarilla ruotsinkielisten päiväkotilasten kanssa etsimässä vihreää maalipurkkia ja kävellyt lumikengillä umpihangessa Rovaniemen keskustassa. Yhdessä unessa koin kauhunhetkiä kun myöhästyin kerta toisensa jälkeen teatterinäyttämöltä enkä osannut repliikkejä. Alitajunta näköjään työskentelee vauhdikkaasti, todellisuus kietoutuu kuvitteelliseen ja minä saan katsella elokuvallisia tarinoita silmät suljettuina.

Hyvää Helsinki-päivää!

Päätin eilen keväisen pääsykoeurakkani osallistumalla Helsingin yliopistolla lastentarhanopettajan soveltuvuuskokeeseen. En uskalla vielä avautua aiheesta sen tarkemmin, koska joillain hakijoilla saattaa olla sama koitos edessä vielä huomenna tai ylihuomenna. Mutta sanonpahan vain, etten ole pitkään aikaan ollut niin tyytyväinen itseeni kuin astellessani iltapäivällä alas Snellmaninkatua, tuntui että tein parhaani ja muutahan ei voi vaatiakaan. 

Olo on ollut erinomaisen vapautunut nyt, kun mitään suoritettavaa ei enää ole edessä. Hengityskin on kulkenut kevyemmin. Nyt sitten vain odotellaan tuloksia heinäkuun puoliväliin asti, hui miten jännää! Peukalot pystyyn ja jäniksenkäpälät käyttöön, että tämä tyttö voisi kutsua itseään ensi syksynä opiskelijaksi.

Tänään oon viettänyt virallista Helsinki-päivää kietomalla hiukset nutturalle päälaelle ja kuljeskelemalla pitkin aurinkoista Espaa, tosin välillä oli oikein mukava paeta ihmisvilinää Rikhardinkadun kirjaston hyllyjen väliin. Tykkään, kun joka paikassa tapahtuu vähän sitä sun tätä, ihmisetkin ovat poikkeuksetta hyväntuulisia. Ruttopuiston puut olivat saaneet pintaansa kirkkaanväriset koristeet ja mun jalkaa pitkin ryömi kesän ensimmäinen leppäkerttu. 

Haaveilin kevyestä rusketuksesta ja kattotasanteille kiipeämisestä, seikkailumieli tosin joutui alentumaan kun ei löydetty ylös johtavia portaita. Omat energiatasoni olivat sen verran korkealla että olisin ollut valmis kiipeämään huipulle vaikka vesiränniä pitkin, mutta jostain kumman syystä suunnitelma vaihtui turvallisiksi päiväuniksi pari kerrosta alempana. Maino ratkaisu sekin, en voi valittaa.

Jos nousen jalkaterillesi, kannatko minua kevyesti?

Oon käynyt työhaastattelussa vanhainkodissa ja ihastunut samalla Käpylän kävelyteihin. Helsinki on ihana. Jos en asuisi Vallilassa, haluaisin asua Käpylässä, tai Töölössä, tai Meilahdessa. En osaa huolestua oikein mistään, en edes mahdollisesta ja hitaasti todeksi muuttuvasta kesätyöttömyydestä. On ollut hyvä olla. Viimeiset mokkapalat saatiin tuhottua eilen sohvannurkassa, samalla kun katsottiin tanssija-koreografi Pina Bauschista kertovaa tanssidokkaria Pina. Tänään näin 100 metrin kauppareissulla rehellisesti sanottuna pienen paimenkoiran kokoisen lokin, en astu enää ikinä rappukäytävää pidemmälle, hurrr.

Hyvä ruoka, parempi mieli.

Viikonloppuna juhlittiin pikkuveljen ylioppineisuutta Mikkelissä, jonka jälkeen palasin sunnuntaina pääkaupunkiin valtavan ruokavuoren kanssa. Elän noilla rääppiäisillä varmaan seuraavan viikon! Mulla oli tänään Laureassa sosionomian pääsykokeet, joihin lueskelin eilen lähinnä pelkkien mokkapalojen voimalla. Sokeria, sokeria, ja vielä vähän lisää sokeria.

Oon kummallinen ruokailija. Oon yksi niistä, joka kärsii "tavallisen" ruoan aiheuttaman huonon olon vuoksi, oikeaoppisesta lautasmallista ja ruokaympyrästä huolimatta keho on välillä tuntunut taistelevan jokaista suupalaa vastaan. Pieni ruokafobia on ollut aika lähellä, en oo voinut ymmärtää miten joku niin itsestään selvä juttu kuin syöminen on voinut muuttua niin monimutkaiseksi.

Päätin tehdä asialle jotain, sillä tuskin ikuinen paastoaminenkaan ketään parantaa. Monien kokeiluiden jälkeen oon tullut siihen tulokseen, että kevyesti sovellettu ruokavalio on mun juttu. Olo on ollut sata kertaa parempi sen jälkeen kun karsin jääkaapista perunat ja pastat, syön nykyään paljon kanaa ja vihreää, suosin ruista ja kauraa, enkä enää edes kuolaa sokerin tai muoviin pakattujen lihapiirakoiden perään! Sitä paitsi mun kokkaustaidot on kohentuneet nollatasosta siedettäviksi nyt, kun ruoasta osaa ajatella positiivisia ajatuksia.

Menen helposti äärimmäisyyksiin innostuessani asioista, mutta tällä hetkellä tuntuu että oon löytämässä hyvää tasapainoa lautaselle ja leivän päälle. Oon huomannut, että ruoka voi tehdä myös hyvää.

Maailman paras aamupala: luonnonjugurttia, banaania, mustikoita, kauraleseitä, hunajaa ja auringonkukansiemeniä. Nam, ja huikeeta väriterapiaa!

Ruukkusalaattia, fetaa, kurkkua, tomaattia, tonnikalaa, siemeniä.

Viime viikolla uskaltauduin pistäytymään ekaa kertaa elämässäni ekokauppa Ruohonjuuressa, ja ai että millainen ravintotaivas se paikka olikaan! Käyttäydyin kuin pikkulapsi lelukaupassa, kun seikkailin hyllyjen välissä ja hypistelin jokaista mahdollista purkkia. Osasin kuitenkin vähän hillitä itseäni ja marssin kassalle ainoastaan raakasuklaatarvikkeiden, teepaketin ja sisäisesti nautittavan saven kanssa. Kyllä, sisäisesti nautittavan saven. Matka kohti mahdollisimman friikiltä kuulostavia ravintoaineita on alkanut.

Mokkapalapäivä olikin siis aikamoinen sokerishokki, mutta onneksi osaan myös joustaa tarvittaessa. En uskalla arvioida pääsykokeiden kulkua sen tarkemmin, kuin että osoitin taas sellaista sosiaalisuutta että vastasin puhetulvallani varmaan viittä henkilöä. Syytän sokeria. Nyt mieli on tehnyt ihan hirveästi ihan tavallista ruisleipää, kyllä keho tietää mitä kaipaa.

31/05/2012 Pariisin Kevät, Ewert and the Two Dragons @ Espan lava

Viime torstaina uhmasin hyytävää alkuiltaa, nappasin kameran laukkuun ja suunnistin kohti Espaa. City-lehden järkkäämät Baarifestarit korkkasi kodikas ulkoilmakeikka; ihana Pariisin Kevät ja tuore suosikkini virolainen Ewert and the Two Dragons keräsivät lasilavan edustalle mukavasti porukkaa viileästä säästä huolimatta. Lämpöä ei kummankaan esiintymisestä puuttunut, mutta omat sormenpääni huusivat kipeästi lapasia. Viimeisten biisien aikana en ollut enää ihan varma siitä, painoinko kameran laukaisinta vai kuvittelinko vain painavani, tuntoaisti katsosi hetkellisesti. Mutta ai että oli kivaa, eikä silmänruoastakaan ollut puutetta. Ewert Sundja ja Arto Tuunela voivat lähettää rakkauskirjeensä allekirjoittaneelle milloin tahansa.