Takut pois.

Viime torstaina päätin olla radikaali ja otin kuiturastat pois. Tein sen vähän vastentahtoisesti, sillä kolmen kuukauden kuluessa olin ennättänyt kasvaa jo tiukasti kiinni takkuihin. Päälaki oli silti mennyt jo sen verran epämääräiseen kuntoon, että jotain välikorjailua olisi joka tapauksessa pitänyt tehdä. Näpersin siis illanvietteenä letitykset auki ja kampasin lavuaariin pienen jalkapallon kokoisen kasan irtohiusta. Oon mammutitukka ilman ylimääräistä kuituakin, joten kevennystä tuskin edes huomasi.

Juurikasvu oli ennättänyt takuttua jo aika tehokkaasti, joten kiroilin taas kuin merimies kiskoessani tukkaa suoraksi. Mutta siis ah ja voih sitä nautinnollisuutta, kun pääsin pesemään hiukset kunnolla ensimmäisen kerran pitkiin aikoihin! Pesin saman tien kaksi kertaa, ihan vain siksi että vihdoinkin voin. Takut tekevät paluun ehkä ensi syksynä, mutta kesän ajan aion nauttia kevyestä päästä. Lyhyttukkaisuuskin houkuttelee kovasti, ovathan hiukset uusiutuva luonnonvara.

Mulla on tatuointikuume, kevätfiilis ja mieletön tarve sisustaa. Haluaisin maalata olohuoneen seinän ja ostaa keittiön ikkunalaudalle uusia kukkaruukkuja. Viikot vierii eteenpäin ja kalenteri on pullollaan kivaa tekemistä, eivätkä viimeisten koulutehtävien deadlinet kummittele vielä kauhean pahasti takaraivossa. Oon viilettänyt opiskelijabileissä, käynyt tuutorleirillä, jättänyt pitkät kalsarit kaapin pohjalle, grillaillut kaveriporukalla, saanut uusia tuttavuuksia ja yksinkertaisesti vain nauttinut elämästä. Hullun kiva kevät, toivottavasti ensi viikko on aurinkoinen ja lämmin. Aion nimittäin ostaa vappupäivänä ilmapallon ja istua ulkona ympäri vuorokauden.

Times are hard for dreamers.

"Hei, valitettavasti sinua ei ole hyväksytty Ohjauksen valintakokeiden II vaiheeseen."

Niinpä niin, Teakista tosiaan sanottiin mulle "ei", jonka jälkeen minä huusin "EIIIIIIIII". Oon valtavan pettynyt, sillä tiedän tehneeni ennakkotehtävät sydämelläni, mulla on tarvittava ajattelukyky ja intohimo. Tietysti monta muutakin hakijaa putosi kelkasta tässä vaiheessa, en toki ollut ainoa ja mukana oli varmastikin monia hyviä hakijoita. Mutta tää on tätä, eikä yrittäminen tähän lopu. Miksi loppuisi? A real loser is someone who's so afraid of not winning, they don't even try. Mulla on ihania ystäviä, mukava työpaikka ja turvasatama Laureassa. Elämä on hyvä, parempi, paras, mutta silti jokainen solu kaipaa edelleen teatterimaailmaan.

Hylkäyspäätöksestä huolimatta oon yllättävän seesteinen. Ehkä pienet päiväkännit Kalliossa edesauttoivat asiasta toipumista. Mansikkasiideriä pitää edelleen juoda sormikkaat kädessä, kevät pitkittää tuloaan. Mulla on ihan jäätävä flunssakierre meneillään, mutta aion katkaista sen tänään nostamalla kädet kattoon Tavastian Lauantaidiskossa. Hakuna matata.

Oodi paahtoleivälle.

Olen tässä muutaman viime päivän aikana tuhonnut pari paketillista moniviljapaahtoleipää, sillä mikään (tai ainakaan melkein mikään) ei oo parempaa kuin rapeaksi paahdettu, reilusti täytetty lämppäri! Paras iltapalaversio sisältää juuston, kalkkunaleikkeleen ja salaatinlehtien lisäksi sienistä, sipulista ja paprikasta tehtyä höystöä. Lautanen oli täynnä kevään värejä ja syksyn satoa. Mmmm mmmm mmmm, ruoka on hyvää ja syöminen kivaa.

Valoa putken päässä.

Ilta ei ole voinut mennä kovin huonosti, jos aamulla herätessä käsivarresta löytyy Hevisaurus-tatuointi. Onneksi silti vain vedellä kiinnitettävä. Toivuin kuumetaudistani sopivasti Laurean rockbileitä varten ja seuraavana päivänä laskeuduttiinkin sitten metroverkostoon etsimään valoa putken päästä, kun luvassa oli Hukkaputki 2013. Koko meidän joukkue oli enemmän tai vähemmän puolikuntoinen ja flunssalääkkeiden varassa, mutta seikkailu meni silti oikein putkeen. Reissun aikana syötiin alennushintaisia pääsiäismunia ja heitettiin kaikki mahdolliset (ja kliseiset) putkiläpät; "hukkaputkimies", "hukkaputkiaivo", "nestehukkaputki". Olen kehittänyt uusia eeppeisiä tanssiliikkeitä, totutellut syömään litistyneitä hampurilaisia aamuyön tunteina ja kahlannut haalarinlahkeet kurassa pitkin Kaisaniemen puistoa. Nää on hyviä treenejä koko ajan lähestyviä vappukarkeloita varten.

Nyt eletään muutenkin jännittäviä aikoja. Hauskanpidon ohella on jaksettava keskittyä koulutehtäviin ja työpäiviin, tosin tällä hetkellä molemmat ovat ihan kiva piristys kalenterissa. Odotan ensi viikolla tulevaa pääsykoekutsua ja sitä lukeeko siinä KYLLÄ vai EI ja mahanpohjassa lentelee perhosia, monestakin eri syystä. Hihii.

It's gettin' hot in here!

Kaikesta hauskasta rangaistaan näköjään poikkeuksetta. Ysäribileiden jälkeisenä yönä mulle nousi kuume, ja koska mun ruumiinlämpö on normaalisti jotain 34,5 niin jopa sellainen vähän yli 37 asteen lämpö tuntuu aina murhaavalta. Kuin tuhat muurinmurtajaa takoisi takaraivoa! Oon nukkunut näiden puolentoista päivän aikana melkein koko ajan, pää tuntuu hajoavan valvetilassa ja totta kai jääkaappi ammottaa tyhjyyttään juuri tällaisella hetkellä. Onneksi pakastimessa on sentään äidin keittämää viinimarjamehua, flunssapotilaan pelastus. Uskon, että mehun lipittäminen ja Muumilaakson tarinoiden katsominen Finlaysonin uusien Elefantti-lakanoiden välissä lievittää särkyä paremmin kuin Burana. Toivottavasti tauti häipyy maanantaihin mennessä, mulla ei olisi ollenkaan varaa sairastaa arkipäivien aikana.

Takaisin ysäriin.

Allekirjoittanut 90-luvun tunnelmissa, tai ehkä enemmän 80-luvun.

Meidän koulu järjesti eilen teemabileet ysärihengessä, ja mun ensimmäinen ajatus asiasta oli: VOI EI MIKSI YSÄRI? Vyölaukuille ja lappuhaalareille olisi ollut käyttöä juuri nyt, kun oon onnistunut hankkiutumaan eroon viimeisistäkin vaatekaapin pohjalle unohtuneista kauhuvaatteista. Ysäri ei oo koskaan ollut kaunista katseltavaa eikä kyllä tuu olemaankaan, onneksi se kuuluu jo vahvasti menneisyyteen. Oon itse ysikytluvun alun lapsi, joka kiinnostui populaarikulttuurista ja muodista varsinaisesti vasta vuosikymmentä myöhemmin. Ei ollut tolppakenkiä tai napapaitoja tämän tytön päällä. Ohitin siis kauheimman ajanjakson mielestäni aika smoothisti, vaikka valokuva-albumien perusteella oonkin viettänyt kiusallisen paljon aikaa verkkareissa ja Aurinkomatkojen ilmaislippiksessä.....

Mutta se musiikki, ah ja voih. Muistan hittibiiseistä lähinnä Smurffi-versiot, mutta kyllä Spaissarit oli ehdottomasti se kovin sana 7-vuotiaalle, joka kuunteli Wannabeetä joululahjaksi saadusta kasettinauhurista. Voi sitä riemua. Karkkipäivärahat piti käyttää koulun jälkeen kioskilla Spaissari-purkkaan ja tarravihko täyttyi keräilykuvista. Luokkatovereiden kanssa piti imitoida lempparibändiä ja olin hurjan pettynyt, kun jouduin pitkien vaaleiden hiusteni ansiosta aina olemaan Emma, sporttinen Mel C olisi ollut paljon coolimpi.

Jätin vaatekriiseilyn ihan suosiolla väliin ja hyppäsin iltaa varten violetteihin opiskelijahaalareihin. Eivät nekään varsinaisesti mikään kaunistus ole. Tanssilattialta oli vaikea poistua edes vessakäynnin ajaksi, kun soittolistalla oli hittiä toisensa perään. Saa nähdä, hypelläänkö parinkymmenen vuoden päästä vielä Gangnam Styleä samaan tahtiin kuin ysärihittejä tänä päivänä. Hei Macarena!

Pääsiäisen munasaldo.

Vietin pääsiäisen kotona Mikkelissä ja söin viikonlopun aikana aivan valtavan määrän äidin kokkaamia herkkuruokia sekä jälkkäriksi ison kasan hedelmärahkaa ja pashaa ja pääsiäisrakeita ja suklaamunia! Suklaamunat on ihan pakollinen juttu joka pääsiäisenä, vaikkei tarve olekaan enää yhtä kova kuin joskus pienempänä. Laatuvaatimuksista sen sijaan en suostu edelleenkään tinkimään. Tänäkin vuonna halvimpien munien lelusisältö oli jääkiekkohemmoa lukuun ottamatta melko säälittävä.

En vaan voi tajuta, miten vaikeaa on tehdä sellaisia yllätysleluja, jotka on mahdollista koota ilman tajutonta vääntöä ja kääntöä. Tai siis ylipäätään edes mahdollista koota. Me meneteltiin noiden kummallisen muotoisten osien kanssa kylmän karusti ja kipattiin koko muoviroska pois silmistä, onneksi suklaa oli tosiaan yllättävän hyvää. Haaveilin silti jälkeenpäin salaa sellaisesta hintaansa nähden naurettavasta Muumi-yllätysmunasta. Taidan käydä huomenna tonkimassa lähikaupan alelaaria, jos vaikka löytäisin sieltä pari Nipsua tai Nuuskamuikkusta.