Päätin eilen keväisen pääsykoeurakkani osallistumalla Helsingin yliopistolla lastentarhanopettajan soveltuvuuskokeeseen. En uskalla vielä avautua aiheesta sen tarkemmin, koska joillain hakijoilla saattaa olla sama koitos edessä vielä huomenna tai ylihuomenna. Mutta sanonpahan vain, etten ole pitkään aikaan ollut niin tyytyväinen itseeni kuin astellessani iltapäivällä alas Snellmaninkatua, tuntui että tein parhaani ja muutahan ei voi vaatiakaan.
Olo on ollut erinomaisen vapautunut nyt, kun mitään suoritettavaa ei enää ole edessä. Hengityskin on kulkenut kevyemmin. Nyt sitten vain odotellaan tuloksia heinäkuun puoliväliin asti, hui miten jännää! Peukalot pystyyn ja jäniksenkäpälät käyttöön, että tämä tyttö voisi kutsua itseään ensi syksynä opiskelijaksi.
Tänään oon viettänyt virallista Helsinki-päivää kietomalla hiukset nutturalle päälaelle ja kuljeskelemalla pitkin aurinkoista Espaa, tosin välillä oli oikein mukava paeta ihmisvilinää Rikhardinkadun kirjaston hyllyjen väliin. Tykkään, kun joka paikassa tapahtuu vähän sitä sun tätä, ihmisetkin ovat poikkeuksetta hyväntuulisia. Ruttopuiston puut olivat saaneet pintaansa kirkkaanväriset koristeet ja mun jalkaa pitkin ryömi kesän ensimmäinen leppäkerttu.
Haaveilin kevyestä rusketuksesta ja kattotasanteille kiipeämisestä, seikkailumieli tosin joutui alentumaan kun ei löydetty ylös johtavia portaita. Omat energiatasoni olivat sen verran korkealla että olisin ollut valmis kiipeämään huipulle vaikka vesiränniä pitkin, mutta jostain kumman syystä suunnitelma vaihtui turvallisiksi päiväuniksi pari kerrosta alempana. Maino ratkaisu sekin, en voi valittaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti