tiistai 6. marraskuuta 2012

Postia tiikerille.

Mitä muuta voisi täydelliseltä viikonlopulta odottaa kuin ratikka-ajeluita, kurpitsakekkereitä, Makuunin irtokarkkeja, kynttilänvalossa katsottuja leffoja, pitkään nukkumista, karvattomia koiranpentuja, lämmintä syliä. Unohtamatta tietenkään kolmea massiivista kouluesseetä. Kalenteri on täynnä deadlineja, mutta niistäkin huolimatta hymyilen tällä hetkellä suhteellisen leveää hammashymyä.  


Ja sit arvatkaa mitä! Tilasin viikko sitten haalarimerkkejä Jyväskylästä ja eilen posti toi mukanaan kirjekuoren. Tilauksen mukana tuli laskuerittely ja pari kappaletta käsinkirjoitettuja post it -lappuja. Suloinen varastopoika oli nähnyt vaivaa pahoittellakseen ihan henkilökohtaisesti toimituksen viivästymistä, voi miten ihana! Enkä ollut edes huomannut mitään viivästymistä. Facebookissa tapahtunut tykkäysvyöry tapahtuneen johdosta oli megalomaaninen, maailmassa on näköjään vielä hyväntahtoisia ihmisiä jäljellä.

Tänään iltapäiväluennolla M lähetti takapenkistä tekstiviestin ja käski tarkistaa Feissarimokat. Varastopojan ihanuus oli ehtinyt päästä jo julkiseen levitykseen, en edelleenkään tiedä kenen toimesta. Pidän tätä yhtenä elämäni suurista tähtihetkistä, minä Feissarimokissa! Paitsi ettei tapaus täytä mitään mokailun kriteerejä. Ehdotankin, että sivuston nimi muutetaan väliaikaisesti Feissarisöpöilyiksi.

Ulkona sataa jotain loskaräntälumen sekoitusta, mutta olen onnellinen. Monesta asiasta, samaan aikaan. Ja kukapa voisikaan olla surullinen, jos jääkaapin ovessa hymyilee siili, jolla on aurinkolasit!

Ei kommentteja: