Viikonloppu kului pitkälti kulttuurin parissa, kun äiti saapui vieraakseni ja kiersi kanssani ahkerasti Helsingin näyttelytarjontaa. Tykkäämme molemmat yhtä paljon taidemuseoista kuin vaatekaupoista, välillä oikeastaan enemmänkin taidemuseoista. Äiti on myös paras ja luontevin näyttelyopas, jonka tiedän. Kuvataideopettajalle se on kai luonnollistakin. Samaisesta syystä olen tottunut kulkemaan museoissa ja performansseissa pikkutytöstä lähtien. Tällä kerralla kierroksemme Helsingin kulttuurin parissa rajoittui muutamaan huolella valittuun kohteeseen.
Ensimmäisenä vuorossa oli Hilma af Klintin abstraktia ja aikaansa edellä olevaa maalaustaidetta esittelevä näyttely Taidehallissa. Rakastan Taidehallia tilana ja rakastun yleensä siellä oleviin näyttelyihinkin, vaikken niistä olisikaan etukäteen kovin hyvin perillä. Niin kävi tälläkin kerralla. Hilma af Klint oli minulle entuudestaan täysin tuntematon nimi, mutta tiesin välittömästi ensimmäiset taulut nähdessäni rakastavani hänen teoksiaan. Suuria, suurpiirteisiä, värikylläisiä ja ajatuksella tehtyjä, miltei koko seinän kokoisia maalauksia katsellessa melkein liikuttui. Tilassa ja teoksissa oli jotain maagista, kankat olivat täynnä tulkintoja ja tutkimuksia.
Maalaan silloin tällöin itsekin, omaksi ilokseni ja inspiraatioita purkaakseni. Inspiroiduin Taidehallilla niin kovasti, että näyttelykäynnin jälkeen oli pakko käväistä ostamassa kotiin valkoinen kangas ja uusia akryylivärejä. Hilma af Klintin maalaukset innostivat taiteilemaan, mutta samalla iski epätoivo; ei noin hienoon voi pystyä, ei oma jälki ole koskaan yhtä vaikuttavaa. Päällimmäinen tunne ei kuitenkaan ollut huonommuus, vaan ihailu. Näyttely kummitteli mielessäni vielä monta päivää myöhemminkin, se jätti mieleen ja sydämeen jotain suurta.
Toinen kohde kulttuurikierroksela oli Havis Amandan ympärille rakennettu hotellihuone, johon pääsi päiväsaikaan vierailemaan kolmen euron sisäänpääsyä vastaan. Huone oli täynnä turisteja ja selfieiden ottajia, Manta kohosi keskeltä parisänkyä. Näky oli samanaikaisesti absurdi ja tyylikäs, Helsingin rakastetuin patsas siinä koko kansan lääpittävänä ja tapitettavana! Huoneesta avautui hieno näköala Kauppatorille ja Mantaa sai kerrankin katsella silmien korkeudelta. Ja olihan sitä pakko päästä kaverikuvaan kaupungin nuorekkaimman neidon kanssa, Mantan "iho" kun oli sileämpi kuin vauvan peppu.
Kierros päättyi Kauppatorin laidalle, altaaseen pissaavan ujon pojan luo. Tommi Toijan veistämä Bad Bad Boy seisoi kuunareiden ja maailmanpyörän tuntumassa ja lorotti menemään. Turisteja veistos tuntui kiehtovan kovasti, ja onhan pissapoika varsin hauska versio perinteisestä suihkulähteestä. Vähän niin kuin helsinkiläisten oma Manneken Pis, ollaan siitä ylpeitä!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti