Muutoksia luvassa.

Nyt eletään muutosten aikaa, monellakin tapaa. Olen ensinnäkin muuttanut yhteen poikaystäväni kanssa. Tai en minä mihinkään muuttanut, poikaystävä vain muutti minun luokseni. Asumme nyt siis yhdessä siinä samassa suloisessa asunnossa, jossa itse olen asustanut jo viitisen vuotta. Se on mukavaa. Meillä on levysoitin ja täydellisesti järjestetty kirjahylly, valtava jukkapalmu ja liian paljon keittiötarvikkeita. Yhteiselo on mukavaa; nautin sydämeni kyllyydestä siitä, että sängyssä on toisen jalat lämmittämässä omia ja aamupalapöydässä joku, joka tuijottelee lempeästi vastaan.

Talvi on hiljalleen muuttumassa kevääksi. Hitaasti hyvä tulee. Oma valmistumiseni lähestyy sen myötä pelottavan nopeasti, vaikka tämä kevät onkin osaltani lähes luvattoman laiska. Kävin tällä viikolla tekemässä ensimmäistä teemahaastattelua opinnäytetyötäni varten ja viimeinen ranskan kurssi on edennyt jo puoliväliin. Hassua, vastahan minä nämä opinnot aloitin ja kohta painelen jo työelämään tutkinto taskussa! Tai en tiedä painelenko. Saatan nimittäin painella myös uudelleen kouluun. Luen tällä hetkellä enemmän tai vähemmän innokkaasti teatteritiedettä, kokeet ovat toukokuun lopulla. Pidän tavallaan siitä, että Aristoteles ei sano runousopissaan loppujen lopuksi oikein juuta eikä jaata, mutta silti hänen normatiivista tekelettään luetaan ja tulkitaan vielä tänäkin päivänä.

Muutoksen tuulet puhaltelevat myös täällä blogin puolella. Olen yrittänyt syksystä asti löytää uudelleen sitä samaa virtaa, jonka voimin jaksoin, muistin ja ennätin päivittää tänne säännöllisesti kuulumisiani ja menojani. Lueskelin tänään vanhoja postauksia ja yhtäkkiä alkoi tuntua siltä, ettei vanha tahti enää löydy. Oleskelen nykyään paljon Instagramin puolella, sillä jostain syystä kuvat ovat alkaneet puhua paljon selkeämmin kuin sanat ja lauseet. Olenkin ajatellut, että hylkäisin ajatuksen selkeästi jäsennellystä blogista, jossa raportoin elämääni johdonmukaisesti ja tarkasti. Johdonmukaisuus ei nimittäin tällä hetkellä onnistu kirjoittamisen alueella, noup. Siispä aion tästä eteenpäin postata lähinnä yksittäisiä hetkiä, ajatuksia ja ajatustenvirtaa. Kirjoittaa kuvien inspiroimana ja kirjoittaa juuri sillä tavalla kuin juuri sillä hetkellä tekee mieli. Ei tarvitse olla mitään yhtenäistä teemaa tai runkoa. Kerron asioista, joista haluan kertoa. Asioiden ei tarvitse edes liittyä toisiinsa. Siinä se. Tajusin, että blogin nimikin on lähtöisin juuri siitä; välähdyksiä, silmänräpäyksiä. 

Tavataan siis tästä eteenpäin pienten hetkien ja suurten kokemusten parissa! Minut löytää edelleen tästä samasta paikasta, jatkossa varmaan useammin ja paremmin. Tervetuloa mukaan eli messiin!