Kyttäsin eilen valehtelematta koko aamupäivän postiluukkuani ja epäilin jo postinkantajien luotettavuutta, kunnes lopulta puolenpäivän aikoihin se tuli. A4-kokoinen, valkoinen kirjekuori Teakista. Avasin sen sormet täristen ja unohdin hetkeksi miten hengitetään. Ja sitten, voi paska.
"Sinua ei ole tällä kertaa hyväksytty ohjauksen valintakokeiden II vaiheeseen". EI. Anteeks mitä, miten niin ei? Sitä en olisi halunnut lukea kirjeestä, sitä en edes osannut odottaa. Kuvittelin valmistautuneeni vielä viime vuotta paremmin ja kasvaneeni ihmisenä ja mitähän vielä. Olin lukenut Tšehovin Lokkia joulusta asti ja elänyt ohjaussuunnitelmaa niin vahvasti läpi, että silloin tällöin kuvittelin jo Nina Zaretsnajan tavoin että "Minä olen lokki." Olin tyytyväinen ennakkotehtäviini ja niin oon edelleen, raaka taidemaailma vain päätti jättää mut tänä keväänä ilman mahdollisuutta.
En tiedä kuinka monta iskua ihmisen pitää ottaa ennen kuin ne lakkaavat tuntumasta. Mutta olisi kai hassua jos tärkeän asian menettäminen ei hetkauttaisi ollenkaan. Parin tunnin itkukohtauksen jälkeen sain myötätuntopuhelun Italiasta ja aloin vähitellen sisäistää, että Teakin sijaan mulla on nyt mahdollisuus osallistua VAKAVA-kokeeseen toukokuun tokalla viikolla, siihen jonka päivämäärää kiroilin jo hakupaperia täyttäessäni. Lastentarhanopettajan koulutus kiinnostaa kovasti, vaikka teatteri onkin ykkönen, nyt ja aina.
Ja kyllä tää tästä, ajan kanssa. Toipuminen on helpompaa, kun on ensin saanut tarpeeksi monta myötätuntohalausta ja purkanut raivoaan älyttömässä hikijumpassa. Kun on ollut töissä lavasteiden takana ja kuullut yhdeltä jos toiseltakin omia kauhukokemuksia hakukerroista ja juonut skumppaa puoli neljältä iltapäivällä. Oon ostanut pääsykoekirjan b-vaihtoehtoani varten ja yrittänyt suhtautua siihen ystävällisesti. Myös banaanit, luonnonjugurtti ja auringonkukansiemenet auttavat. Mutta se ei poista sitä faktaa, että oon silti aivan hel-ve-tin pettynyt.
Ulkonakin satoi viime yönä sellaista maailmanlopun sadetta että huh. Tänään oon jo hymyillyt, ja nauranut pukuhuoneessa Kevätpörriäiselle. Tästä kaikesta voi ja pitää vaan oppia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti