Takaisin ysäriin.

Allekirjoittanut 90-luvun tunnelmissa, tai ehkä enemmän 80-luvun.

Meidän koulu järjesti eilen teemabileet ysärihengessä, ja mun ensimmäinen ajatus asiasta oli: VOI EI MIKSI YSÄRI? Vyölaukuille ja lappuhaalareille olisi ollut käyttöä juuri nyt, kun oon onnistunut hankkiutumaan eroon viimeisistäkin vaatekaapin pohjalle unohtuneista kauhuvaatteista. Ysäri ei oo koskaan ollut kaunista katseltavaa eikä kyllä tuu olemaankaan, onneksi se kuuluu jo vahvasti menneisyyteen. Oon itse ysikytluvun alun lapsi, joka kiinnostui populaarikulttuurista ja muodista varsinaisesti vasta vuosikymmentä myöhemmin. Ei ollut tolppakenkiä tai napapaitoja tämän tytön päällä. Ohitin siis kauheimman ajanjakson mielestäni aika smoothisti, vaikka valokuva-albumien perusteella oonkin viettänyt kiusallisen paljon aikaa verkkareissa ja Aurinkomatkojen ilmaislippiksessä.....

Mutta se musiikki, ah ja voih. Muistan hittibiiseistä lähinnä Smurffi-versiot, mutta kyllä Spaissarit oli ehdottomasti se kovin sana 7-vuotiaalle, joka kuunteli Wannabeetä joululahjaksi saadusta kasettinauhurista. Voi sitä riemua. Karkkipäivärahat piti käyttää koulun jälkeen kioskilla Spaissari-purkkaan ja tarravihko täyttyi keräilykuvista. Luokkatovereiden kanssa piti imitoida lempparibändiä ja olin hurjan pettynyt, kun jouduin pitkien vaaleiden hiusteni ansiosta aina olemaan Emma, sporttinen Mel C olisi ollut paljon coolimpi.

Jätin vaatekriiseilyn ihan suosiolla väliin ja hyppäsin iltaa varten violetteihin opiskelijahaalareihin. Eivät nekään varsinaisesti mikään kaunistus ole. Tanssilattialta oli vaikea poistua edes vessakäynnin ajaksi, kun soittolistalla oli hittiä toisensa perään. Saa nähdä, hypelläänkö parinkymmenen vuoden päästä vielä Gangnam Styleä samaan tahtiin kuin ysärihittejä tänä päivänä. Hei Macarena!