Learning is beautiful.

Arjen pieniä iloja: ostin tänään uuden keltaisen yliviivaustussin.

Teatteritieteen pääsykokeet lähestyvät päivä päivältä, eikä paniikki ole ainakaan vielä saanut minua valtaansa. Sen verran kovasti se kuitenkin jo hengittelee niskaan, että olen pakottanut itseni yhä useampana iltana kirjan ääreen, vaikka työharjoittelussa vietetyn päivän jälkeen aivot kaipaisivatkin usein totaalista nollavaihdetta merkityksettömien ja keveiden iltapuuhien merkeissä. Myös yöunet ovat saaneet vähän kärsiä viime viikolla tekemäni lukusuunnitelman takia ja välillä koko touhu tuntuu täysin epätoivoiselta. Taidan toisaalta tykätä itseni rääkkäämisestä, olen tehokkaimmillani pienen stressin alla.

  

Urakka on silloin tällöin takkuillut pahastikin, kun olen olemattomalla lukuvauhdillani edennyt kahdessa tunnissa ehkä kuusi sivua eteenpäin. Mutta uskottelen itselleni lukevani huolella, painan asiat mieleen jo yhden lukukerran perusteella. Joka toinen päivä tuntuu siltä, että luen maailman kiinnostavinta ja inspiroivimpaa kirjaa. Joka toinen päivä sama kirja tuntuu käsittämättömältä käsittää. Kill it before it lays eggs ja niin edelleen, onhan tuo puhelinluettelon paksuinen teos aika uuvuttava elinkumppani. Yhteiselostamme on välillä tullut vähän liiankin tiivistä. Otan kirjan keittiöön, vessaan ja jopa sänkyyn. Harkitsin jo kirjan verhoamista muovikelmulla, jotta voisin lukea suihkussakin. Ehkä parempi, etten kuitenkaan lue.    

I don't like studying. I hate studying. 

I like learning. Learning is beautiful.

- Natalie Portman

Saavutin tänään yhden huomattavan merkkipaalun pänttäämisen suhteen. Olen nimittäin päässyt pääsykoemateriaalin puoliväliin! Eläköön! Olen onnellinen saavutuksestani. Kirjallisuus on nyt siis puoliksi luettu, tai puoliksi lukematta, jos asian niin haluaa ajatella. En halua ajatella. Haluan vain lukea, oppia, ymmärtää, muistaa ja osata. Päässä sekoittuvat tällä hetkellä keskenään draaman jälkeinen teatteri, Michael Kirby, puutteelliset matriisit, poeettisen häirinnän teknologia, kolmas tila ja ruumiin materialisoituminen. Uutta asiaa tulee niin kovalla vauhdilla, että pyörremyrsky on oikeastaan väistämätön. Mutta myrskyn jälkeen palaset loksahtavat kohdalleen, toivottovasti ymmärrettävässä järjestyksessä. Vielä on hyvin aikaa, kesäkuun alussa aion osata kaiken. Ja jos en osaa, niin olen joka tapauksessa paljon viisaampi kuin helmikuun alussa. Intensiivinen opiskelu jättää jonkinlaisen jäljen joka tapauksessa, enkä usko että siitä voi olla ainakaan mitään haittaa tulevaisuuden kannalta.