Kuumetauti hellitti jo otettaan, mutta nappasi sitten taas takaisin kiinni. Halleluja ja hip hurraa vaan kaikille ja kaikelle, makoilen siis kuudetta päivää kotona peittojen kätköissä. Tässä on arkihaastetta kerrakseen. Eilen illalla istuin kolmisen tuntia päivystyksessä, kun olo oli käynyt sen verran tukalaksi. Voin kertoa, että humalaisten ja pikkulasten äännähtelyt ovat musiikkia sellaisen ihmisen korville, jonka päätä särkee ja jäseniä kolottaa. Huomatkaa toki edellisessä lauseessa esiintyvä ironian määrä. Päivystysjono tuntui nimittäin loputtoman pitkältä. Vajosin lopulta kummalliseen transsiin odotusaulan istuimella ja jäin tuijottamaan televisiossa pyörivää ohjelmaa harvinaisista jättiläismehiläisistä, joita Dominic Monaghan kiipesi puuhun katsomaan. Kotona teki vain mieli kaatua sängyn pohjalle ja nukahtaa, ja suunnilleen juuri niin teinkin.
Keltainen toukokuu, mikset sä jo tuu? Lempeät kevätpäivät ovat yhtäkkiä vaihtuneet jäisiin ja sateisiin ja hytisen kauppareissulla ihan liikaa jopa kuumepotilaaksi. Saikkkupäivinä olisi kunnolla aikaa miettiä ja valmistaa hyvää ruokaa, mutta mieliteotkin vastaavat selkeästi ulkona vallitsevaan säätilaan; ostoskoriin ilmestyi tänään poikkeuksellisesti vaaleaa pullamössöleipää ja maitosuklaata, asioita, joita en yleensä koskaan osta. Onneksi ostin myös oikeasti hyviä juttuja. Paljon parsakaalia, vihreää ja muita värejä paistinpannulle. Jos kevät ei itse tule minun luokseni, menen ja haen sen tänne pieninä paloina.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti