perjantai 3. elokuuta 2012

Pretty young things.

Anteeksi lyhyt blogihiljaisuus, mutta miulla on ollut mukavaa! Reissasin viime viikonloppuna Jyväskylään juhlimaan kaverin synttäreitä, ja innostuttiin jäämään vähän pidemmäksikin aikaa kun mitään kiirettä ei ollut poiskaan. Vietin laatuaikaa maailman parhaiden tyttöjen kanssa, join viiniä, söin mielettömästi jäätelöä ja kakkua, kävelin kantapäät rakoille, lojuin Lutakon nurmikoilla ja ihastuin korkeisiin kerrostaloihin, hassuttelin, näyteikkunashoppailin, nukuin liian ohuella patjalla, katsoin Kumman kaa -maratoonia, sain aurinkoihottumaa ja nautin joka hetkestä täysillä. Ah, rakastan elämää.


Parhaat helteetkin osui sopivasti noille päiville, ja koettiinpa sunnuntain ja maanantain välisenä yönä yksi jäätävä ukkosmyrskykin. Olin ihan varma että koko kerrostalo kaatuu siinä pyörityksessä, mutta elossa ollaan. Sitä paitsi luonnonmullistusten seuraaminen turvallisesti sisätiloista on hurjan jännittävää, ainakin silloin kun vieressä on ystävä joka pelkää ihan yhtä paljon kuin itsekin.


Palauduin Helsinkiin omituista kiertotietä, matka tuli halvemmaksi koukkaamalla ensin Mikkelin kautta. Jäin pariksi päiväksi syömään äidin vuohenjuustopiirakkaa ja auttamaan muuttolaatikoiden pakkaamisessa, mun vanhemmilla on edessä muutto tämän kuun lopulla ja perhoset kutittelee jo mahanpohjassa. Nyt oon taas Vallilassa omalla sohvalla ja yritän totuttautua "arkeen". Onneksi ensi viikolla edessä on jo uudet seikkailut ja aina yhtä kodikas Jurassic Rock!  

Ei kommentteja: