Viime päivinä olen tuntenut oloni kovin irralliseksi. Tärkeissä ihmissuhteissa on tapahtunut muutoksia, joiden on ollut pakko tapahtua, mutta en ole edelleenkään ollenkaan varma siitä, ovatko ne olleet hyviä vai huonoja muutoksia. Tulevaisuus näyttää ja uskon vahvasti kohtaloon; asiat tapahtuvat syystä, kaikella on tarkoituksensa. Olo on kuitenkin välillä niin turta, että saatan unohtua pitkiksi ajoiksi omiin ajatuksiini enkä välttämättä muista hymyillä. Onneksi hyvät ystävät ja Amélie -soundtrack pelastavat aina.
Vietän parhaillaan nautinnollista neljän päivän viikonloppua, ja olen tähän mennessä oikeastaan vain nukkunut, syönyt ja haahuillut neljän seinän sisällä päämäärättömästi. Yöunet ovat venähtäneet pitkälle iltapäivään ja vastaavasti nukahtaminen menee aamuyöhön. Luulen, että tää väliaikainen talvihorros on merkki siitä, että nyt pitää pysähtyä. Ihan ajatuksen ja tekemisen tasolla. Ajattelinkin ottaa nämä päivät pitkästä aikaa ihan vain itselleni, silloin saa maata olohuoneen matolla meritähtiasennossa niin paljon kuin huvittaa.
Ulkolämpömittarissa on pelottava lukema, -21C, mutta jugurtti on loppunut jääkaapista ja minun on uhmattava pakkasta iltapalan takia. Voisinpa rakentaa naruhissin oman ikkunani ja kadun toisella puolella olevan Alepan välille, välillä nää muutamatkin kävelyaskeleet tuntuu hirveän vastenmielisiltä. Toivottavasti vihanneshyllyltä löytyy halpoja bataatteja, tilanne vaatii sosekeittoa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti