perjantai 25. tammikuuta 2013

Peer Gynt.


"Jos kävelee ajatuksissaan, voi helposti kompastua vaikka juuri nyt." 

Arvatkaa mitä oon tehnyt viimeiset pari päivää, tai ainakin yrittänyt tehdä? Tutustua Peer Gyntiin.  Ensivaikutelman perusteella kyseessä on harvinaisen itsekeskeinen ja harhainen jätkä, jonka identiteettikriisin takia meinaan välillä menettää hermoni. Kyseinen näytelmä on tänä vuonna Teakin ohjauspuolen eli O:n ennakkomateriaalina, ja oon innolla jättämässä hakupaperit tänäkin keväänä. Nyt aletaan elää niitä aikoja kun tehtäviin pitäisi alkaa tarttua ihan konkreettisesti. Ibsenin tuotannosta itselleni tutumpia ovat lähinnä Nukkekoti ja Villisorsa, joten nyt ollaan ihan uuden tekstin äärellä. Ehkä suhteeni Gyntiin paranee viettämällä runsaasti "laatuaikaa" tekstin parissa, uskon että löydän siihen ajan kanssa tuoreen näkökulman. 

Tänään kulutettiin runsaasti aikaa juomalla teetä kaveriporukalla mun keittiössä, siinä sivussa työstettiin yksi hankesuunnitelma ja vaihdettiin mun ikkunatähteen lamppu. Sen uroteon suorittamiseen vaadittiin kaksi sosionomia.

Ei kommentteja: