Arvatkaa mitä pelkään ehkä maailman toiseksi eniten? Niitä kahdeksanjalkaisia karvakummituksia, joita myös hämähäkeiksi kutsutaan. Hyi hitto, pelkkä sanakin saa kylmät väreet kulkemaan pitkin selkärankaa. Nyt sellaisia hirviöitä näyttäisi kasvavan mun päässä, vieläpä ihan omasta tahdostani. Uuh.
Eilen illalla tein jotain uhkarohkeaa. Pesin nimittäin takkutukan ensimmäistä kertaa. Takkujen seassa on vielä runsaasti omaa suoraa hiusta, jota täytyy toistaiseksi pestä vähän tiuhemmin kuin muuta päätä. Ajattelinkin olla järkevä ja pestä vain ne osiot, joihin ei vielä ole kiinnitetty kuituja, märät takut nimittäin painavat ihan kiitettävästi ja ajoitin suihkuhetkeni aika myöhään hiusten kuivumisen kannalta.
Pesuoperaatiossa käyttämäni patenttiratkaisuni oli vähintäänkin naurettava. Keksin kääriä ponnareille kiinnitetyt takkusaparot kaupan hedelmäpussien sisään, jolloin kuidut saivat suojan ja kaikki muu karva jäi vapaaksi suihkua varten. Näytin lähinnä ampiaisenpiston saaneelta Mikki Hiireltä pallokorvieni kanssa, eikä vesi tietystikään suostunut pysymään muovin ulkopuolella. En sentään sortunut käyttämään sukkahousuja, kaikkien Pirkka-niksien äitiä.
Lopputulos; kaksi valtavan vetistä ja raskasta möhkälettä päälaella, ja loppuilta hengailua hiustenkuivaajan kanssa. Osa kuvamateriaalista on liian rajua julkiseen levitykseen, mutta yllä oleva otos todistaa jo oleellisen: takut muistuttavat kammottavalla tavalla juuri niitä maailman viimeisimmäksi viehättäviä otuksia, jotka saa mut rikkomaan äänivallin ja hyppäämään epäinhimillisen korkealle. Enää en onneksi säpsähtele öisin tyynyllä pötköttäviä karvakoipia, olkootkin kuinka sukulaissieluja hämähäkkien kanssa tahansa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti