Ostin tosiaan pari viikkoa sitten uuden puhelimen, kun vanha ja pitkään palvellut Nokia E71 alkoi kapinoida vähän liian häiritsevästi. Nettiselailun toimintahäiriöt olisin vielä jotenkin sulattanut, mutta akku oli sen verran kärsinyt ja kivikautinen, että latauspiuhaa piti olla etsimässä parin tunnin välein. Ihan vain pikku vinkkinä: älä pudota puhelinta vesilammikkoon puoleksi tunniksi, vaikka kyseessä olisi minkälainen selviytyjä tahansa...... Marssin siis pienen hinta- ja laitevertailun jälkeen Jätkäsaaressa sijaitsevaan Verkkokauppa.comiin ja hommasin itselleni uuden kapulan. Nyt seuraa pieni (lue: pitkä) raivonsävytteinen selostus siitä, miten älykkäät puhelimet eivät välttämättä aina olekaan kovin älykkäitä.
Mun mielestä puhelin ei saa maksaa yli neljää sataa euroa, mielellään ei edes kolmea sataa. iPhonet sun muut hienoudet oli siis karsittu vaihtoehdoista jo heti alussa, vaikka silittelinkin kaupassa kiilteleviä omenapuhelimia silmät kiiluen. Päädyin valitsemaan Lumia 720:n ja 820:n väliltä, mallit olivat muihin kaltaisiinsa verrattuna halvempia ja minulle täysin riittäviä. Ennen lopullista ostopäätöstä haastattelin myyjää vielä hieman puhelimen sisällöstä ja varmistin, että siitä löytyisivät juuri ne ominaisuudet, joiden takia olin vihdoin valmis vaihtamaan vanhan luurini moderniin, kosketusnäytölliseen älypuhelimeen. 720 on nyt minun.
Väriksi valitsin pirteän punaisen, ja kun ystävällinen myyjä oli naksauttanut leikkurilla sim-korttini sopivan kokoiseksi, pääsin heti tutustumaan uuteen kumpaaniini. Se on kaunis ja kiiltävä, mutta kuoren alla piilee varsinainen pirulainen; osasin kyllä liikkua valikoissa ja hienostihan laite totteli hipaisuani, MUTTA ainuttakaan puhelinnumeroa ei löytynyt puhelimen muistista, vaikka yhteystiedot oli synkronoitu liikkeessä ja mua oli opastettu asiassa ihan kädestä pitäen. Olin päässyt sopivasti Itäkeskukseen asti, kun tajusin etten voi soittaa äidille, en kavereille, en yhtään kenellekään! Eikä nykyään ole tapana luetella numeroita ulkomuistista. Marssin siis fiksuna ja vähän nöyränä tyttönä Saunalahden asiakaspalveluun kysymään "eikö näillä älypuhelimilla voi nykyään enää ollenkaan soittaa?"
Noh, pienen selvittelyn ja uudelleen käynnistämisen ja resetoinnin ja synkronoinnin jälkeen numerot tupsahtivat näkyviin, mutta listalta puuttuivat kaikki ne henkilöt, joilla ei ole fb-tiliä. Esimerkiksi meidän iskä. Typerä laite oli yhdistänyt aikaisemmin tallennetut numerot mun sähköpostitiliin, jonka tiedot olin tietysti piilottanut, kun en halunnut puhelinnumerolistalle kaiken maailman yhdentekeviä sähköpostitietoja sekoittamaan arkikäyttöä. Jouduin siis nöyrtymään ja hyväksymään sähköpostilistan, kun Lumia ei antanutkaan vapautta valita. Huoh, pää on meinannut seota monen muunkin pikkujutun takia.
Kuten esimerkiksi juuri synkronointi. Omistan MacBookin, eikä Lumia oikein tykkää tehdä yhteistyötä sen kanssa. Kone ei tunnista kännykkää, vaikka yhteyskaapeli on ihan oikein paikoillaan. Musiikin tai kuvien siirtämisestä ei tule siis mitään, vaikka minä raukka varmistelin ostohetkellä raivostuttavan monta kertaa, että omaa musiikkia on pakko päästä kuuntelemaan. Selvitin asiaa ainakin sadasta eri nettilähteestä ja kävin kysymässä apua lukuisista puhelinliikkeistä. No, enpä kysy enää jatkossa. Kamalan epäystävällistä ja ylimielistä palvelua. Suurimmasta osasta vastauksia en edes ymmärtänyt mitään, olisiko mahdollista puhua asiakkaalle selkokielellä, vaikka se olisikin naurettavaa ja jälkeenjäänyttä? Vasta tutussa Applen myymälässä selvisi, että tietokone vaatii päivityksen, jonka jälkeen siihen voi asentaa lisäohjelman, jonka avulla homma pelittää jatkossa. Ja kaikki tämä vain hintaan 17,99e! Lisää rahanmenoa on siis tiedossa ennen kuin tää taistelu on ohitse, uuh.
Myös äänenvoimakkuuden kanssa saa välillä olla tappelemassa. Soittoäänet tuntuvat raikavan aina joko liian kovalla tai olemattoman hiljaisina, missä on keskiväli? Onhan se ihan kiva, kun The xx:n Intro kajahtaa soimaan täysillä Stockan täpötäydessä hississä, mutta silti.... Oon opetellut selviämään uuden ja älykkään puhelimeni kanssa nyt kahden viikon ajan, ja todennut tän varsinaiseksi viha-rakkaussuhteeksi. Kaikista vaikeuksista huolimatta 720 alkaa kuitenkin vähitellen tuntua oikeasti omalta. Siedän sen temppuja jo paremmin, ja joistain sen taidoista on ollut jopa suurta hyötyä. Älypuhelin taitaa vain olla minua fiksumpi joissain asioissa (älykäs muttei viisas), ja tarvitsen totutteluaikaa päästäkseni samalle aaltopituudelle. Ainakin ollaan yhtä jääräpäisiä molemmat.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti