keskiviikko 19. kesäkuuta 2013

I got nothing to do today but smile.


Viime päivät ovat olleet kovin kiireisiä, mutta sitäkin mukavampia. Oon lopettanut työt feissarina, äkillisesti mutta surematta asiaa sen enempää. Äiti tupsahti viikonloppuna yllätysvierailulle Helsinkiin, ja vierailun aikana tuli istuttua monessa pikkuruisessa kahvilassa litkimässä chai lattea, käveltyä  aamutuimaan Merihaassa ja ihmeteltyä kaupungin kauneutta. Lisäksi oon katsonut jälleen kerran Eternal Sunshine of the Spotless Mindin ja joutunut selittämään sen juonikuviota ensikertalaiselle. Ja eilen kävin pelaamassa minigolfia monen vuoden tauon jälkeen. Oon kuulemma ihan kehityskelpoinen, vaikka vedinkin aikamoisia lämäreitä pitkin radan pintaa. Voima ei selvästikään kompensoinut tähtäystaitoa.

Tänään iltapäivällä pakkasin villapaidan selkäreppuun, kesäsäästä kun ei koskaan tiedä, ja suunnistin suorittamaan velvollisuuksia. Listalla oli ainakin reissu Jätkäsaareen ostamaan uutta puhelinta vanhan ja epäluotettavan luurin tilalle, jonka akunkesto on kivikaudelta. Jätkäsaari on jännä paikka; vaikka oonkin asunut Helsingissä jo kolme vuotta, oon edelleen vähän hukassa liikkuessani sillä suunnalla. Kunnon turistina turvauduin Verkkokauppa.comin mainoslehtisessä olevaan karttaan, johon piirretyt nostokurjet tulkitsin virheellisesti kirahveiksi. Puutkin näyttivät aivan tikkukaramelleilta, en tiedä mitä järkeä on merkitä karttaan puita.

Noh, puhelin kuitenkin löytyi. Siirryin älykkäiden ihmisten joukkoon valitsemalla Lumia 720:n, pirteän punaisena. Tuntuupa hienolta, ja vähän myös haastavalta...... Siitä lisää myöhemmin! Samalla reissulla kävin nappaamassa itsestäni uudet 1e hintaiset passikuvat henkilökortin uusimista varten. Halpaahalpaa. On se vaan kumma, miten paljon rehellinen ja ihan mukavan näköinen kansalainenkin voi silloin tällöin muistuttaa paatunutta elinkautisvankia. Löysin myös H&M:n alennusmynnistä (pinkit!) farkkushortsit, entisissä on iso repeämä melkoisen kriittisellä paikalla. Velvollisuuksista tärkein eli myöhässä olevien lainakirjojen palauttaminen sen sijaan on ilmeisesti edelleen mahdoton tehtävä, kohta olisi kai fiksumpaa vain ostaa kirjat itselleen.

Ei kommentteja: