tiistai 17. joulukuuta 2013

Shake up the happiness.

Arvatkaa, mikä on kamalinta nälkäisenä? Se, kun joku kuorii lähistöllä mandariinia. Se tuoksu, se tuoksu! Kävin tänään juoksentelemassa kaupungilla muutaman joululahjan perässä ja ajoitin ostoshetkeni tietysti keskelle pahinta ruuhkaa. Suoriuduin onneksi ostoksistani suhteellisen nopeasti, enkä jäänyt joulukrääsän perässä päättömästi haahuilevan ihmisjoukon jalkoihin. Ostin kaksi joulukorttia ja jonotin kassalla niiden takia viisitoista minuuttia, ja rakkaan E:n herkkulahjakin on nyt kasassa. Hysss, älkää kertoko E:lle, se on yllätys!


Joulujuttujen jälkeen kipaisin vielä Ruohonjuureen, jossa ei nykyään ole tullut shoppailtua kovin usein, kiitos niukan opiskelijabudjetin. Nyt kuitenkin päädyin täydentämään smoothievarastojani hankkimalla psylliumia ja piparminttuteetä. Pakuriteekin olisi houkutellut kovasti, mutta taidan pärjäillä ensi alkuun vanhoilla hyväksi havaituilla jauhepusseillani: kaapista löytyy tällä hetkellä macaa, chiaa, chlorellaa ja erilaisia marjarouheita. Tulin maininneeksi pakurijauhetta etsiessäni stressaantuneesta olostani ja huonosti nukutuista öistä, olen tosiaan nyt syksyn aikana sairastellut urakalla ja tuntenut oloni muutenkin kovin nuutuneeksi. Ystävällinen myyjä tarjoutui esittelemään minulle keinoja kehon energiatasapainon elvyttämiseen. Nappasinkin ostoskoriin vielä kokeilun vuoksi ashwagandha-yrttijauhetta (nimeä ei onneksi tarvinnut osata lausua), joka kuulemma samanaikaisesti auttaa unensaannissa ja antaa energiaa. Toivottavasti toimii! Seuraavaksi aion turvautua chagaan tai reishiin sekä siihen pakuriin, jos joululoma ei saa stressitasoja putoamaan.


Kotimatkalla tapahtui sitten tuo mandariiniepisodi, istuin nimittäin väsyneenä odottamassa bussia ja tunsin yhtäkkiä sen hillittömän raikkaan ja aurinkoisen tuoksun. Joku punapipoinen mies istui pysäkin toisella laidalla pussillinen mandariineja sylissään ja olisin melkein voinut siinä hetkessä rynnätä lähemmäs ja pyytää päästä jaolle. En sitten kuitenkaan tehnyt niin, vaan tulin kotiin ja laitoin tehosekoittimen surisemaan. Mustikoita, banaania, turkkilaista jugurttia, kaurahiutaleita, kauramaitoa, sitten niitä macaa, chiaa, chlorellaa, psylliumia - ja joulun kunniaksi glögiä! Älyttömän hyvää ja nopeaa, voisin ottaa tuon kombon aamupalakäyttöönkin.

Aion taas aloittaa tarkemman ja terveellisemmän ruokavalion, koska kroppa tuntuu sitä vaativan. Viime talvena olin innostunut raakapuuroista, jotka tein lähes samalla kaavalla, mutta tehosekoittimen avulla soossi on vähän juotavammassa muodossa. Oon yleensä aamuisin niin kiireinen, että syöminen jää usein väliin. Smoothien valmistamiseen ja kulauttamiseen ei onneksi mene kuin hetki, ja päivä starttaa ihan eri fiiliksellä! Kunhan vain muistaa pyyhkiä mustikkaviikset pois......       

Ei kommentteja: