This too shall pass.

Joululoma on ollut ihana ja ihmeellinen. Se on tosin ollut myös pimeä ja sateinen, sillä kaikkien odotusten vastaisesti lumi ennätti sulaa Mikkelistä ennen kuin minä pääsin nauttimaan siitä. Oon silti nauttinut lomastani sataprosenttisesti, ja nautin itse asiassa edelleen. Kolmesta vapaasta viikosta on jäljellä vielä yksi, ja olen jo ennättänyt elpyä karmeasta kaamosväsymyksestäni varsin hyvin. Suurin syy on kai ollut siinä, etten ole huolehtinut pariin viikkoon mistään muusta kuin siitä, mitä ruokaa kasaisin seuraavaksi lautaselleni tai minkä kanavan valitsisin, kun hyviä leffoja on tullut samaan aikaan niin monta.

Varsinainen joulu hujahti silti ohi nopeammin kuin osasin odottaakaan. Oon sitä mieltä, että puolet joulutunnelmasta syntyy juuri odottamisesta, siitä kun joulua rakennetaan ja siihen valmistaudutaan. En ehkä hirveästi arvosta sitä, että kaupat turruttavat asiakkaansa joulujingleillä jo lokakuun loppupuolella, mutta muuten tykkään kyllä fiilistellä tulevaa joulua jo viikkoja etukäteen. Odottaminen on mukavaa, mutta odotuksilla on usein tapana kääntyä stressiksi ja turhan raskaaksi taakaksi. Mitä enemmän odotuksia on, sitä tärkeämpää niiden toteutumisesta tulee. Tämän olen huomannut jo monena aikaisempana jouluna. Kun olen asunut omillani ja palannut kotiin viettämään joulua, on ollut kamalan oleellista viettää juuri täsmälleen samanlainen joulu kuin aina edellisinäkin vuosina. Vaikka elämä kulkee eteenpäin, on ollut ihanaa tietää, että jotain säilyy silti ennallaan.

Siksi montaa joulua onkin varjostanut kireä ilmapiiri ja odotus on huipentunut stressin purkautumiseen. Olen ollut tarkkana siitä, että pöydässä on samat ruoat kuin aikaisemminkin, että joulukuusi on yhtä vihreä ja tasainen ja tuuhea kuin aikaisemminkin, että joulusauna on kello kolmelta puuron jälkeen ja päivällinen puoli kuudelta ja lahjojen jakaminen ruokailun jälkeen. Perinteet ovat kuuluneet jouluun, koska jos yksi kaava on havaittu toimivaksi, on sitä riski lähteä muuttamaan. Joulu on kuitenkin vain kerran vuodessa vaan, olisi kurjaa jos se epäonnistuisi.

Mutta. Voiko joulu epäonnistua? Entä jos se vain muuttuu? Tuleeko siitä huono, jos pöydästä puuttuu herneet ja kuusi onkin eripuolella olohuonetta kuin vime jouluna? Entä jos kuusta ei olekaan ollenkaan? Pikkuveljelläni on ollut tapana koristella kuusi kanssani joka jouluaattoaamu samanaikaisesti, kun televisiosta on katseltu Lumiukkoa. Yläoksille on aina ripustettu hopeinen sydän ja ruma päiväkodissa tehty joupukkikoriste. Tänä jouluna molemmat heräsivät vasta lähempänä kymmentä, eikä parikymppinen pikkuveli enää jaksanut innostua koristeiden ripustamisesta. Harmittelin asiaa äidille kypsän aikuisen tapaan (oikeasti melkein itketti, kun tuntui että vuosikausia jatkunut perinne alkoi luisua käsistä) ja tämä totesi, ettei oman jouluilon tarvitse olla riippuvainen muiden olemisista ja tekemisistä. Siispä koristelin kuusen itsekseni ja ihastelin lopputulosta ylpeänä. Päästin irti tiukkapipoisista rituaaleistani ja keskityin siihen tärkeimpään; rauhalliseen ja kiireettömään joulunviettoon läheisten ihmisten seurassa.

En tajunnut edes valittaa sitä, ettei aikuiseksi kasvanut pikkuveli piitannut joulupöydän antimista vaan keitti itselleen spaghettia joulupäivän puolessavälissä. Kun isä halusi katsoa jalkapalloa, se oli ihan ok ja minä katsoin ihan tyytyväisenä toisesta televisiosta 50-luvun musikaaleja. Kukin sai lomailla ja rentoutua omalla tavallaan, ei ollut pakko asettautua mihinkään muottiin. Odotukset voivat muodostua liian hallitseviksi, jos niille antaa liikaa painoarvoa. Joskus paras lopputulos voi syntyä, kun ei odota mitään vaan antaa odottamattoman tapahtua. E oli hankkinut minulle lahjaksi lahjakortin hierontaan, jatkuva ulina kipeistä hartoista oli kai ymmärretty. Yhdestä paketista paljastui yllättäen Sims3-peli. Opetellessani pelin toimintoja loin itseäni vastaavan virtuaaliminän. Hahmo näytti pelottavasti minulta ja jopa käyttäytyi tunnistettavasti. Tosin virtuaaliminä sytytti heti ensimmäisenä tulipalon keittiöön ja pissasi makuuhuoneen lattialle..... Onneksi vain virtuaalisesti. Olisi ehkä pitänyt rakentaa jonkinlainen vessa ennen kuin innostuin sisustamaan olohuonetta.  

Joulupyhien jälkeen arkeen palaaminen on tapahtunut asteittain. Suklaata kuluu edelleen, mutta kinkkua ei enää ole pöydässä joka aterialla. Kävin eilen äidin kanssa uimahallissa  puolen vuoden tauon jälkeen ja istuin porealtaassa varmaan puoli tuntia vain ajattelemassa. Lisäksi me ollaan tehty kävelyjä läheiselle hautausmaalle, jossa mullan alla ei lepää ainuttakaan tuttua, mutta pimeyden keskellä kajastava kynttilänvalo loistaa niin nätisti. Pidän hautausmaista, niissä on jotain hurjan levollista ja rauhoittavaa. Ei niinkään kuolemaa, vaan niin hirveästi elettyä elämää. Äiti yritti ikuistaa kauneutta kameralla, mutta valo ei halunnut millään asettua vastaamaan todellisuutta. Ehkä todellisuuden tallentaminen ei olekaan aina niin välttämätöntä, saati sitten sen jatkuva jakaminen.

Vaikka joulu onkin antamisen aikaa ja jaettu ilo on paras ilo, tänä jouluna en kokenut tarvetta esitellä omaa jouluani Facebookissa tai missään muuallakaan. Riitti, kun sen jakoi oma perhe. Jotkut hetket ovat niin nopeita ja ohimeneviä, että on parasta ottaa niistä kaikki irti, muuten ne ovat ohi ennen kuin niistä ennättää kunnolla nauttia. Välillä on myös hyvä ottaa aikaa ihan vain itselleen. Loma on ollut hyvä ja tarpeellinen, mutta uudeksi vuodeksi matkustan takaisin Helsinkiin ja vietän vuodenvaihteen parhaassa mahdollisessa seurassa, rakkaiden ystävien kanssa. Näkymisiin ja kuulumisiin!