.jpg)
Sen jälkeen, kun julma ja alhainen roisto varasti puhelimeni viime viikonloppuna, vietin puolentoista vuorokauden suruajan. Murehdin puhelimeen jääneitä yhteystietoja, valokuvia ja tekstitiedostoja, joita en luultavasti koskaan saisi takaisin. Sitten aloin luonnollisesti kaivata ihan niitä tavallisia puhelimen ominaisuuksia; mahdollisuutta soittaa, tekstata, päästä nettiin liikkeellä ollessa. Siispä marssin tiistaina E seuranani puhelinkauppaan hankkimaan itselleni uutta luuria.
Harkitsin aluksi ostavani pöllityn Lumian tilalle Sony Xperia Z:n, jota pikkuveli oli kovasti kehunut. Kyllähän se hienolta vaikuttikin, mutta lasiset kuoret ja laitteen valtava koko eivät silti saaneet minua täysin vakuuttuneeksi. Haluan puhelimen, joka mahtuu taskuun eikä vaadi suojakseen erillistä kantolaukkua! Ja eipä aikaakaan, kun olimme jo siirtyneet ihailemaan omenapuhelimia.... Ostopäätös oli loppujen lopuksi nopea, myin sieluni lopullisesti Applelle ja olen itse asiassa tekoon oikein tyytyväinen. Uusi iLuuri on hieno ja kiiltävä, mutta ennen kaikkea toimiva. Lumia ja minä emme tulleet ikinä täysin sataprosenttisesti juttuun, ja pitkäaikaisena MacBookin ja iPodin käyttäjänä Applen toimintaperiaate oli minulle jo ennestään tuttu. En siis koe olevani mikään takinkääntäjä vaihtaessani puhelinmallia. Näin kahden päivän käyttökokemuksella voin sanoa, että tämä on pitkän rakkaussuhteen alku. Siihen kuuluu jatkuvaa hipelöintiä ja typerää hymyilyä, kuten kaikkiin aluillaan oleviin rakkaustarinoihin.
Ja tokihan uuden aarteen suojaksi oli ostettava jotain minun näköistäni! Löysin Monkista kivat vaihtokuoret ja näytön päälle hommasin läpinäkyvän tarrakalvon. Tulen pitämään iPhonea kuin kukkaa kämmenellä ja turvaudun tarvittaessa vaikka ninjaliikkeisiin, jos joku ryöväri vielä lähestyy puhelintani.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti