Opportunity makes a thief.

Eilen meidän opiskelijaporukka kokoontui viettämään kaverin tupareita ja ihan vain istumaan iltaa yhdessä. Oli ihanaa nähdä tyyppejä pitkästä aikaa, nauraa ja halata ja vaihtaa kuulumisia. Työharjoittelua on nyt takana kolme viikkoa, ja välillä tuntuu että oon erakoitumassa kaikesta sosiaalisesta toiminnasta huippuvauhtia. Sovittiin, että illanviettoja pitää järjestää enemmän. Valkoviiniä pitää juoda useammin. Pitää tanssia itsensä pyörryksiin säännöllisin väliajoin. Hauskoja iltoja ei nimittäin koskaan voi olla liikaa.

Mutta ei niin hyvää ettei jotain pahaakin. Kivan illan päätteeksi kahdelta meidän seurueesta pöllittiin puhelimet, ja minä satuin olemaan se toinen uhri. Pienen paniikin ja itkeskelyn jälkeen löysin itseni soittamasta kaverin puhelimesta oman liittymäni sulkupalveluun puoli kolmelta yöllä. Vitutti kovasti. Bussimatkalla tosin jo vähän nauratti. Olin juuri vähän aikaa sitten ylpeillyt sillä, että säästän rahaa käymällä nykyään niin harvoin baareissa. Näköjään nää harvat kerrat tulee maksamaan sitten senkin edestä, hip hurraa. Ehkä olisi sittenkin vain parempi erakoitua neljän seinän sisälle, vaikka sen valkoviinipullon kanssa?  

Tein eilen kaksi riviä lottoa, joista molemmissa oli yksi numero oikein. Sekin on minusta väärin. Nyt olisi ollut käyttöä pienelle lottovoitolle, sillä huomenna on vuorossa uuden puhelimen metsästys. Tuntuu oudolta, kun ei voi soittaa kenellekään. Ei edes äidille, jolle voisi itkeä ja surkutella omaa huonoa tuuria. Oikein ulvoa ja kieriä itsesäälissä. Oon vihainen varkaalle. Varas oli lähettänyt puhelimellani viestin yöllä, juuri ennen liittymän sulkeutumista, tarkistin sen liittymän tiedoista. Tunnen itseni salapoliisiksi, joka saa pieniä johtolankoja tapauksesta. Näpyttelen täällä parhaillani rikosilmoitusta ja kuvittelen, että varkaalla oli pömppömaha, ruma kauluspaita ja paha akne. Jos karman laki on olemassa, varas syntyy seuraavassa elämässään ameebaksi. Se on oikein.