tiistai 5. elokuuta 2014

Elämä on laiffii.


Niin on, ja varsin loistavaa laiffii onkin. Vietin viikonloppua mökillä Mikkelin lähellä, jossa altistin itseni hyttysenpistoille, lämpöhalvauksille ja lenkkimakkaralle. Reissu oli lyhyt, mutta kyllä osasikin olla mukavat 48 tuntia. Maanantaina odotti paluu pääkaupunkiin ja töiden kimppuun. Rennon miniloman jälkeen jaksan kuitenkin mainiosti nämä seuraavat kaksi viikkoa, jotka kesätöistä on enää jäljellä. Vähiin käy ennen kuin loppuu! 

Palataan mmmmmökille vielä pienen kuvakoosteen muodossa!

Heitin tänä vuonna talviturkin aiemmin kuin viime vuonna, tällä kertaa jo kesäkuun loppupuolella. Järvivesi oli mökkireissun aikana +29C, melkein yhtä lämmintä kuin ilma. 

Kyllä mansikoita on saatava edes kerran kesässä, vaikka torikauppiaiden asettamat litrahinnat hipovatkin taivaita. Oman pihamaan mansikkasato jäi melko laihaksi, mutta oli sitäkin makeampi.  

Aurinko laski kai joskus yhdentoista kieppeillä, mutta lämpö jäi. Rakastan tyyntä järvimaisemaa ja kieltämättä myös sitä, että naapurin räksyttävä koiralauma hiljenee iltaan mennessä. Meidän laituri on maailman paras paikka. 

Iltapalaksi syötiin vohveleita, mansikkahilloa ja kermavaahtoa. Heinäkuussa herkkuperseily on sallittua, eikä sekään haitannut, että tässä oltiin jo elokuun puolella. 

Tuhansien järvien maa, tuhat maailmaa heijastaa. 

Aavistuksen verran väreilevä järvenpinta herätti yllättävän halun kalastaa, nimenomaan mato-ongella, mutta tulin ajoissa järkiini ja totesin, että kalat viettäköön rauhassa hellepäivää. Onkimisessa kiehtovinta onkin juuri ajatus mahdollisesta saaliista, ei niinkään varsinainen saalis. Olisin voinut heittää veteen pelkän siiman ja vajota transsiin tujittomalla paikallaan olevaa kohoa, mutta pilvet olivat lumoavampia. Ihana, ihana kesä.

Ei kommentteja: