Mummot kysyivät minulta tänään töissä, mikä on hipsteri. Minä aloin tyytyväisenä selittää, mutta puolivälissä selostusta tajusin, etten oikeastaan osaakaan määritellä hipsteriyttä. Olin kertonut paksukehyksisistä silmälaseista, hieman omituisesta musiikkimausta, kolmiota esittävistä tatuoinneista, ylisuurista villapaidoista, Instagramista, sotkuisista nutturoista, lähiruoasta, Jopoista ja sen semmoisesta, mutta yhtäkkiä tuntui, ettei se riitä luomaan kuvaa hipsteristä. Mikä hitto se hipsteri siis oikein on?
Oikeastaan inhoan asioiden määrittelyä, lokerointia, leimaamista ja lukkoon lyömistä. Olen kai itsekin jonkin määritelmän mukaan hipsteri. Sekä ulkoisesti että sisäisesti. Mutta tuntuu, että moni muukin on nykyään hipsteri, vaikka näyttäisikin täysin minun vastakohdaltani tai kuuntelisi bändejä, joita minä en voi sietää. Päädyin sanomaan mummoille, että katsokaa minua, minä olen hipsteri. Sanoin myös, että tavallaan hekin ovat hipstereitä. Edustamalla jotain muuta kuin valtavirtaa pukeutumisellaan, musiikkimaullaan ja ajatusmaailmallaan voisi kai tituleerata itseään hipsteriksi.
Ongelma tosin taitaa olla se, että hipsteriys on nykyään juuri sitä valtavirtaa, jota sen ei ole tarkoitus olla. Ja todelliset hipsterit eivät tietenkään myönnä olevansa hipstereitä. Hipsteri ei halua olla hipsteri, mutta on sitä kuitenkin mielellään. Äiti sanoi kerran, että eikö ne hipsterit ole sellaiset alushousut. Nehän ne, naulan kantaan.
Kävin töiden jälkeen hakemassa Kiasman edessä olevasta kojusta Flow-festivaalien vaaleanpunaisen ohjelmalehtisen, joka ei tosiaan ole mikään taskukokoinen läpyskä. Mulla on lippu Flow'hon sunnuntaiksi, ja olen enemmän kuin innoissani ensimmäisestä kerrastani Suvilahdessa. Arcade Fire ei toiveistani huolimatta esiinny, mutta kivaa tulee silti. Ennen sunnuntaita E ja minä kuitenkin matkaamme Turun saaristoon mökkeilemään. Palataan viikonlopun tunnelmiin siis ensi viikon alussa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti