sunnuntai 24. elokuuta 2014

Back to school.

Rakastuin eilen Zarassa erääseen laukkuun niin palavasti, että näin siitä yöllä untakin. Kyseessä on suurehko, nahkainen olkalaukku. Ei mikään kovin erikoinen, mutta kuitenkin sen verran ihana, että minun piti mennä tänään kotiuttamaan se. Ja se on tosiaan ihana! Tarpeeksi iso koululaukuksi, muttei silti mikään mahdoton säkki. Sopii kätevästi keikkumaan olkapäälle kaupunkikierrosten aikana, tyylikäs ja huoleton kumppani. Olisin vähän haikaillut Zarassa ainakin viime kaudella myynnissä olleen City Office Bagin perään, mutta tämä on kooltaan ja malliltaan melkein samanlainen. Sanoinko jo, että se on ihana.


Laukkuostokseni takana oli ehkä hieman enemmän tunnetta kuin järkeä, mutta perustelin sen itselleni ajattelemalla syksyä ja koulun alkua. Peruskouluaikoina elokuun loppuun kuului aina tuttu kierros kirjakaupassa uusien kynien, kumien ja vihkojen hankkimista varten, uusien koulukirjojen päällystäminen, ehkä uudet syyskengät ja uusi koulureppu. Ammattikorkeakoulua varten en ole joutunut ostamaan kuin yhden kirjan, muistiinpanotkin olen raapustellut kähinnä kalenterin takaosaan. Nyt kun kalenterissakin on päiviä vielä vuodenvaihteeseen asti, Zarasta löytynyt laukku on tavallaan ainoa "kouluostokseni".    

Huomenna palaan siis koulun penkille ja se jännittää vähäsen. On ihanaa nähdä kavereita kiireisen kesän jälkeen ja palata jonkinlaiseen järkevään viikkorytmiin, mutta opiskeluun tottuminen vaatii varmasti näin työntäyteisen kesän jälkeen totuttelua. Ensimmäiset viikot ovat onneksi suhteellisen helpot, ainakin kalenteriin tehtyjen merkintöjen perusteella. Kolmas vuosi vaikuttaisi olevan ainakin sata kertaa iisimpi kuin esimerkiksi ensimmäinen. Koska valmistun toukukuuhun mennessä, jäljellä on enää vain kourallinen kursseja. Suoritin viimeisen harjoittelunkin kesän aikana pois päiväjärjestyksestä, jotta opiskelujen viimeiset metrit eivät olisi ihan kamalaa puurtamista. Autuaasti unohtamani opinnäytetyö tosin kuumottelee jo nurkan takana, joten kyllä tässä saa kaikesta huolimatta ihan ahkerasti ahertaa!

Ei kommentteja: