tiistai 25. helmikuuta 2014

He's a silent guardian, a watchful protector.


Oon huomannut olevani vähän liian huoleton omaisuuteni, erityisesti teknisten laitteiden suhteen. Kovan ulkokuoren takia kuvittelen kai niiden kestävän mitä tahansa. Rakas läppärini on matkustaessa vähän olosuhteiden armoilla, sillä en omista minkäänlaista läppärilaukkua. Macbook on aina tungettuna viininpunaisen ja jokseenkin nuhjuisen Fjällrävenin sisälle, kaiken muun irtotavaran kanssa. Järjestelmäkamera on yleensä samassa jamassa, alttiina kaikille arjen kolhuille. Yritän jatkossa parantaa tapani ja suojata arvoesineeni paremmin, mutta Fjällräven on varsinainen tilaihme. En haluaisi kuljettaa mukanani kolmea eri laukkua vain tietokonetta, kameraa ja muuta irtaimistoa varten. Kettureppu imee niin kätevästi sisäänsä kaiken.
 

Macbookin kannessa on ollut jo pidemmän aikaa ilkeän näköinen naarmu, joka ei tosin vaikuta koneen toimintaan millään tavoin. Se kertoo silti ulkopuolisille karun totuuden siitä, että minä olen ollut huolimaton koneenkäyttäjä. Halusin silottaa kannen entiselleen ja samalla silottaa oman omatuntoni, joten kreasin aikoinaan ihan huikeen idiksen. Taiteilin naarmun peitoksi kontaktimuovista Lumikki-aiheisen siirtotarran, jonka lätkäisin sitten koneen kanteen. Tadaa, läppäri oli yhtäkkiä naarmuton ja ihan älyttömän tyylikkään näköinen.


Lumikki-tarra oli jo kuitenkin päässyt kärsimään sen verran pahasti, että ajattelin askarrella uuden kuvan sen tilalle. Kuten aiemminkin, selailin Googlea hakusanalla "macbook sticker" ja valitsin mieleiseni tarrakuvan. Tarroja saisi tilattua valmiinakin, mutten halua maksaa pariakymppiä jutusta, jonka voin tehdä itse parissakymmenessä minuutissa ja lähes ilmaiseksi. Yleensä, kun saan jonkin hyvän idean, haluan päästä toteuttamaan sen mahdollisimman nopeasti. Siispä olikin onni, että kotoa löytyi rulla kontaktimuovia ja musta tekstiilitussi. Hylkäsin tosin tussilla tuhertamisen, kun väri ei millään halunnut tarttua muovipintaan. Päädyin tulostamaan haluamani kuvan ja pienen leikkelyn, liimailun ja testailun jälkeen läppärin kantta koristi mustanpuhuva Batman, loistava lepakkologo rinnassaan. Ei huono, no eipä vissiin!
    

Ei kommentteja: