Nostalgia isn't what it used to be.

Oon taas viettänyt viikonloppua Mikkelissä, täällä kaikki tuntuu niin helpolta ja vaivattomalta. Hyvää ruokaa, riittävästi unta, paljon lämpöä ja ennen kaikkea kiireettömyyttä. Oon yrittänyt työstää ennakkotehtäviä ja lueskella pääsykoekirjoja, mutta oikeastaan olen vain nauttinut vapaapäivistä ja katsonut jääkiekkoa. Ja selostanut ja kommentoinut sitä sohvan päällä pomppien, erittäin epäasiantuntevasti, mutta suurella intensiteetillä ja mielenkiinnolla. 

Kävin perjantaina pyörähtämässä kaupunginkirjastossa, jonka lastenosasto kuului ehdottomiin suosikkipaikkoihini joskus reilut viisitoista vuotta sitten. Kirjasto on muuttunut kovasti noista ajoista, onneksi vain parempaan suuntaan. Seinät ovat saaneet väriä ja siellä täällä on kodikkaita lukunurkkauksia. Siellä hyllyjen välissä mieleeni tulvahtivat yhtäkkiä kaikki ihanat lastenkirjat ja niihin liittyvät muistot. Tiikeri Luukas kuului ehdottomasti suosikkeihini, samoin Eduard Uspenskin ihanat tarinat Krokotiili Genasta ja tämän ystävistä. Ajattelen monia lapsena lukemiani tarinoita edelleen suurella lämmöllä, ja toivon omien lapsieni pääsevän tulevaisuudessa nauttimaan samoista seikkailuista.

Hetken mielijohteesta menin kysymään kirjastotädiltä, löytyisikö valikoimista edelleen ah-niin-nostalgisia äänikirjoja, niitä c-kaseteille nauhoitettuja. Lempikuunnelmani oli pienenä ehdottomasti Ylen tuotantoon kuulunut Nalle Puh, jonka mahtavat Matti Pellonpää ja Kari Väänänen lukivat ammattitaidolla eläytyen. Kirjastotäti tarkisti asian tietokoneelta ja vähän naurahti sanoessaan, ettei kukaan nykyään enää kysele c-kasettien perään. Kuunnelma löytyi lopulta pienen hyllyrivin päästä ja tutun kotelon nähdessäni tunsin hirmuisen nostalgian vyöryvän päälleni. Ihanat, antiikkiset kasettinauhat olivat sievästi paikallaan videokasetin kokoisessa paketissa. Ne samat, joita kuuntelin monet kerrat pitkillä automatkoilla mummolaan tai mökille. Kukaan ei kai ollut lainanut niitä moneen vuoteen ja kirjastotäti varoitti, ettei niiden toimivuutta voinut taata. Minä kuitenkin lupauduin testaajaksi, vein kasetit kotiin ja pyysin isältä lainaksi keltaisia korvalappustereoita.

C-kasetit näyttivät kuluneilta ja nuhjuisilta, melkein jopa säälittäviltä, mutta niissä oli silti jotain kamalan aitoa ja liikuttavaa. Nauhuri pyöritti niitä rasahdellen ja suhisten, sivuäänet olivat voimakkaita ja kuunteluelämys melko onneton. En tosin ollut edes olettanut äänen olevan puhdas ja virheetön. Kuunnelma oli silti edelleen mahdottoman ihana, juuri sellainen kuin olin muistanut sen olevan. Hyvää ääninäyttelemistä, loistava teksti, kaikki ne muistot. Tunsin tehneeni aikamatkan takaisin lapsuuteeni. On oikeastaan hirmuinen sääli, jos vanhat laadukkaat äänitteet pääsevät unohtumaan tekniikan kehittyessä. Kaikki lapsille suunnattu tarinankerronta tuntuu olevan nykyään niin kovin nopeatempoista, täynnä ärsykkeitä ja efektejä, että tarinoiden kieli ja sanoma jäävät sivurooliin. Pyysin kirjastotädiltä, voisiko Nalle Puh -kuunnelman tilata kirjaston valikoimiin cd-versiona, jotta useammat voisivat siihen ihastua. Pyyntöni kirjattiin ylös ja nyt toivon, että olen tehnyt pienen kulttuuriteon tulevia sukupolvia varten.