Ostin syksyn loppupuolella Zarasta maailman ihanimman villakangastakin, joka on saanut lempinimekseen "Naali". Kiintymys syntyi välittömästi, mutta olen käyttäytynyt viime aikoina sitä kohtaan käsittämättömällä välinpitämättömyydellä. Pikkujoulujen aikaan tahrin takinkauluksen punaisella kynsilakalla, tosin onneksi vain sisäpuolelta ja melko näkymättömästä paikasta. Silloin kyllä vitutti, mutta hyväksyin asian ajan kanssa. Viime lauantaina olin lukioaikaisen ystäväni tupareissa, ja onnistuin pyyhkäisemään takin hihalla vastamaalattua seinäpintaa. Pelastusyrityksestäni huolimatta hihaan jäi hopeanharmaa viiru. Sekin vitutti, kunnes otin toisen lasin viiniä. Seuraavana aamuna huomasin takin sisävuoressa uusia punaisia läikkiä. Tällä kertaa luultavasti huulipunaa ja tulehtuneesta kynsinauhasta vuotanutta verta. Tunnen itseni edelleen idiootiksi. Näin ei kuulu kohdella rakkaimpiaan. Voi rakas Naali, olen pahoillani välinpitämättömyydestäni.
Materialisti saattaisi todeta tähän, että tapahtunutta on turha murehtia, uutta saa kaupasta. Materialisti saattaisi toisaalta myös olla sitä mieltä, että omaisuuttaan tulisi vaalia parhaansa mukaan. Minä totean vain, että toivon pesulamaksujen olevan opiskelijalle armollisia. Tai että pesula on armollinen Naalille, joka ei voi sietää tavallista vesipesua. En taida koskaan hankkia itselleni lemmikkiä, vaaleassa villakangastakissakin tuntuu olevan valtavasti vastuuta.
Ehkä minun ei pitäisi murehtia takin kohtaloa, kun ajatuksia kannattaisi suunnata ajankohtaisempiinkin asioihin. Tulevat viikot vaikuttavat nimittäin kalenterimerkintöjen perusteella työläiltä, sillä daamaopinnoissa keskitytään demoesitysten ja asiakasprojektien valmisteluun. Olenkin asettanut itselleni niihin, ja elämään ylipäätään, liittyen ison ja tärkeän oppimistavoitteen. Oletan sen auttavan minua stressaamaan vähemmän ja nauttimaan enemmän siitä, mitä teen. Muotoilin ohjenuoran suunnilleen näin:
"Opettele olemaan itsellesi vähemmän ankara äläkä tuomitse tekojasi ainakaan etukäteen, sillä silloin sensuroit luovuuttasi ja estät yllätyksiä tapahtumasta. Parhaat ideat tulevat huomaamatta ja pakottamatta. Kaikkea ei tarvitse aina tietää alusta asti tai ottaa niin vakavasti. Mene ja tee, sillä moka on lahja! Epäonnistuminen johtaa oivallukseen; jos et koskaan uskalla epäonnistua, et voi tietää, millaista on aito onnistuminen."
Voi olla, että opetteluun kuuluu hieman enemmän aikaa kuin mihin kurssin tuntisuunnitelma rajoittuu. Mutta kyseessä onkin niin iso asia, että oppiminen loppuu tuskin koskaan. Tästä on hyvä aloittaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti