tiistai 14. tammikuuta 2014

Clap along if you know what happiness is to you.


Olen oikeastaan melko onnellinen tällä hetkellä. Viikossa on vapaapäiviä juuri sopiva määrä, eikä kouluun meno tunnu ollenkaan vastenmieliseltä sen jälkeen, kun on saanut viettää hitaita aamuja teekupin ja hyvän musiikin parissa. Sain siirrettyä pelottavan ruotsinkurssinkin alkamaan vasta helmikuulle, siihen mennessä olen ehkä valmistautunut kurssiin henkisesti. On ihanaa viettää vapaapäiviä yksin, mutta parasta on se, ettei se ole itsestäänselvyys vaan ihan oma valinta. Mulla on seuraa jos itse niin haluan, mutta voin myös halutessani ottaa aikaa ihan vain itselleni. Silloin lataan akkuja ja teen just sitä mitä päähän pälkähtää, esimerkiksi nukun käsittämättömiä määriä tai järjestän kirjahyllyn kirjat uuteen järjetykseen. Ennen niin ahdistavat ruokajututkin tuntuvat tällä hetkellä melko mitättömiltä ongelmilta. Mun olo on ollut miljoona kertaa hyvinvoivampi sen jälkeen, kun tajusin alkaa skipata taas tässä vuoden alussa liiallisen viljojen käytön ja siirryin syömään enemmän salaatteja ja kasviksia. Ihana keveys, niin helpoilla valinnoilla. Oon alkanut oikeasti uskoa, että asioilla on tapana järjestyä, niin monta pientä juttua on loksahtanut paikoilleen ihan vain kärsivällesti odottamalla, ja ehkä vähän itse järjestämällä.

Tänään on yksi niistä arkipäivistä, kun ei tarvitse mennä kouluun. Siispä olen ottanut siitä kaiken parhaani mukaan irti! Aloitin aamun (tai no iltapäivän, nukuin nimittäin harvinaisen sikeästi) valitsemalla kaapista tähän päivään kaikkein kivoimmat vaatteet ja laitoin hiuksia melkein viisitoista minuuttia. Mitä luksusta! Testailin pitkästä aikaa järjestelmäkameraa ja fiilistelin Pharrell Williamsia. Ajattelin myös tehdä mustikkasmoothieta ja käydä palloilemassa Itiksen vaatekaupoissa. Metrolla on kivaa matkustaa ja ulkona on vihdoin pieni kerros luntakin, miua hymyilyttää ja elämä on ainakin tänään kovin ihanaa! I'm so happy, happy, happy!

Ei kommentteja: