You look like Audrey Hepburn, when you get all dressed up.

Oon asunut tässä nykyisessä kämpässäni siitä lähtien, kun muutin Helsinkiin, kohta siis reilut kolme vuotta. Reilut kolme vuotta sitten ostin myös ensimmäiset tauluni, mutta jostain kumman syystä ne ovat tähän mennessä viettäneet aikaansa lattian rajassa, nätisti piilossa keittiöön johtavan oven takana. Kiinnitystä on hidastanut tieto siitä, että tämän 40-luvulla rakennetun talon seinät ovat sekoitus betonia, tiilimurskaa ja ties mitä arvailun varaan jääviä kivipintoja. Reikiä ei saisi porata muilla kuin tarkoitukseen sopivilla työkaluilla. 

Pidän silti siitä, että seinillä on kuvia ja taidetta. Maalarinteippi on ollut vuosien varrella ihan fiksu systeemi korttien ja muun silloin tällöin vaihtuvan sisustuskrääsän kiinnittämiseen. Kyllästyin tosin lopullisesti sen jättämien liimajälkien poistamiseen, joten otin askeleen kohti pysyvämpää ja siistimpää ratkaisua. Lyhyen taustatutkimuksen perusteella selvitin tauluprojektiin soveltuvia työkaluja ja päädyin googlettamaan "poravasaraa", minulle täysin tuntematonta laitetta. Okei, jo pelkän kuvan perusteella päätin, etten todellakaan ryhtyisi hommaan yksin. Laite muistutti jotain konepistoolin, sähkövatkaimen ja normaalin poran yhdistelmää. Kalliin poran vuokrahintakin tuntui huikealta, enkä uskonut jaksavani kannatella poraa, saati sitten pystyväni poraamaan nättejä ja suoria reikiä. Lisäksi reiät pitäisi propata ennen tavallisten ruuvien kiinnitystä. Propata? Siis mitä helvettiä, olen nainen, täytyykö tuollaisia osata tai tietää?

Onneksi on olemassa E, jonka kaveri tekee ihan ammatikseen asennustöitä. Pojat valtasivat mun kämpän valtavien työkalujen kanssa ja minun tehtäväkseni jäi hypellä jatkojohtojen seassa merkkaamassa reikien paikkoja rasteilla. Päätin olla todellinen nainen ja heittäytyä toistaitoiseksi myös imurinkäytön suhteen, jolloin sain koordinoitua urakasta syntyneen kivipölyn siivouksenkin miehille. Tyydyin seurailemaan sivusta tyytyväisenä, kun kaikki näytti sujuvan niin mallikkaasti. Ja eipä siihen kauaa tuhrautunutkaan aikaa. Kolme vuotta lykkääntynyt asia oli hoidettu vajaassa vartissa. Taidan jatkossakin hyödyntää törkeästi naiseuttani.

Loppuilta kuluikin E:n ja minun ahkeroidessa Ikeasta ostettujen kehysten ja rautalangasta väännettyjen kiinnikkeiden kanssa. Oltiin molemmat vähän sisustusnatseja ja käytiin suoristamassa tauluja ehkä kymmenen kertaa vielä seuraavana aamunakin, mutta kyllä ne nyt on jo asettuneet paikoilleen. Kämppä näyttää yhtäkkiä paljon laitetummalta ja viihtyisämmältä, vaikka olihan se sitä jo aikaisemminkin. Enää tosin Audrey Hepburnin ja kumppaneiden ei tarvitse piileskellä oven takana, vaan edustaa arvoisellaan kunniapaikalla!