Stop the glorification of busy.

Yhteishakuaika on alkanut, kääks. Oon kai elänyt jossain ihmeellisessä suojakuplassa, kun en ole tajunnut, että nyt ollaan jo pitkällä maaliskuussa. Tekemistä ja suorittamista on kertynyt yhtäkkiä niin paljon, että olen alkanut vähän panikoida. Vain vähän, en anna sen ottaa minusta valtaa. Sen sijaan olen alkanut sählätä senkin edestä. Astuin eilen illalla pyykkejä ripustaessani toisella jalallani vessanpönttöön (kyllä: luulin nousevani kannelle, mutta se olikin auki) ja kaaduin sen seurauksena kylpyhuoneen lattialle niin pahasti, että pää kolahti vesiputkiin. Päähän kohosi valtava kuhmu ja kyynärpäästä tuli pisara verta, ei onneksi sen kummempaa. Haudoin takaraivoa jäisellä vihannespussilla ja kirosin kömpelyyttäni, sydän hakkasi tuhatta ja sataa harmistuksen vuoksi ja pääsykoekirjan lukemisen sijaan kömmin suoraa päätä peiton alle nukkumaan. 

Tänään on sentään ollut suhteellisen tehokas ja hyvä päivä, olen juoksennellut pitkin kaupunkia suorittamassa erinäisiä pakollisia asioita. Tein heti aamulla ensimmäiseksi pitkän listan, johon merkitsin ranskalaisilla viivoilla kaiken sen, mikä on hoidettava. Tykkään listoista, ne tuo ryhtiä tekemiseen. On sitä paitsi ihanaa voida vähitellen yliviivata ne kohdat, jotka on jo suoritettu. Vähän kerrassaan kaikki vastenmielisetkin jutut tulee hoidettua ja sitten niitä ei tarvitse enää stressata. 

Juoksentelun päätteeksi käväisin Ikeassa hakemassa yhden valtavan taulunkehyksen keittiön tyhjää seinää varten. Kun pääsin kotiin, istuin ihan rauhassa keittiön lattialle askartelemaan tauluprojektin kanssa ja tein pienen irtioton kaikista niistä velvollisuuksista, jotka vielä kummittelivat listalla. Ripustin taulun, söin vähän suklaata ja laitoin Spotifyn soittamaan mun lempimusiikkia. Kohta menen kauppaan hakemaan tarvikkeita kanasalaattiin ja yritän ottaa loppuillan aika iisisti. Voisin ottaa oppia noilta taulussa istuskelevilta työmiehiltä, kaiken kiireen keskellä tauko on välillä enemmän kuin tarpeellinen.