Pieni matkakertomus: Ruisrock 2014.

Ruisrock on nyt rokattu, huhhuh. Reissu oli sen verran mielenkiintoinen että voi olla, etten lähde enää koskaan festareille. En ainakaan Turkuun, joka osoitti viikonlopun aikana, miksi sitä joskus tituleerataan Suomen persereiäksi. Meitä kaupunki kohteli nimittäin varsin julmasti ensimmäisistä siellä viettämistämme hetkistä asti.

Festariporukkamme pääsi lähtemään reissuun perjantaina reilut puolitoista tuntia myöhässä, sillä jouduin harmillisesti jäämään ylitöihin. Kun auto oli vihdoin saatu alle ja pahin huonotuulisuus saatu poistettua puolikkaalla siideripullollisella, reissu tuntui starttaavan ihan mallikkaasti. Turussa kuitenkin kohdattiin karu todellisuus; kaikki leirintäalueet, hotellit, motellit ja muut majapaikat oli varattu loppuun ja varsinkin Ruissalo pullisteli niin täynnä porukkaa, että autolla oli turha yrittää lähimaillekaan. 

Oltiin oltu sinisilmäisiä ja kuviteltu, että kyllä jokin leirintäpaikka löytyy paikan päältäkin. Eipä löytynyt, joten oltiin ovelia ja salakuljetettiin itsemme syvälle Ruissalon metsikköön, jätettiin auto parkkiin ja päätettiin etsiä pysyvämpi yöpaikka vasta illan keikkojen jälkeen. Monen kilometrin kävelymatka festarialueelle sujui leppoisasti siiderieväiden avustuksella, matkalla nähtiin valtavia sonneja ja vakoiltiin nenäkkäitä golfinpelaajia.

Ehdittiin katsomaan The Offspringiä ja David Guettaa, näistä ensimmäinen sytytti enemmän kuin jälkimmäinen. Kuvia näistä on tuskin lainkaan, puhelimen akkua oli pakko säästellä pahimman varalle. Oltiin kovasti toivottu, että Guetta laskeutuisi Ruissaloon kantosiipialuksen kyydissä tai vähintäänkin kävelisi vetten päällä, mutta siellä se Guetta vain paineli nappeja ja käänteli vipuja valtavan ständin takana. Pieni pettymys, samoja biisejä kun olisi päässyt kuuntelemaan lähibaareihinkin eikä Niittylava tehnyt ihan oikeutta valoshowllekaan. 

Illan päätteeksi tapahtui reissun suurin yllätysmomentti, kuskimme nimittäin hukkasi autonavaimensa jonnekin Ruissalon pelloille. Siis sen saman auton, joka oli parkissa keskellä metsää ja jonka sisällä olivat kaikki meidän tavaramme. Ou jee. Käyttöön otettiin plan B eli käveltiin pari tuntia Turun keskustaan, majoituttiin viiden hengen voimin erään randomin puolitutun sohvalle ja toivottiin parempaa huomista. Perjantai oli siis todellakin toivoa täynnä.  

Lauantaina saatiin vara-avaimet Helsingistä Turkuun kaverin henkilökohtaisesti toimittamina. Päädyttiin puistoon syömään ja ottamaan aurinkoa. Minä olin porukasta ainoa, jolla oli festarilippu myös lauantaille, joten hyppäsin bussiin ja matkustin uudestaan Ruissaloon. Vietin lauantain opiskelukavereiden seurassa, kuuntelin Popedaa rannalla ja join äärimmäisen pahaa jallukolaa. Ruisrock pursuili porukkaa ja taisi tehdä kävijäennätyksensä sekä perjantaina että lauantaina. Siirtyminen paikasta toiseen oli hidasta eikä ohjelmistossa ollut mitään ihan älyttömän välttämätöntä esiintyjää, joten chillailtiin paljon aloillamme ja annettiin festarifiiliksen levitä luihin ja ytimiin. Paloin rintakehästä ja nenänpäästä sen verran railakkaasti, että näytin varoituskolmiolta.  

Tosin yhdeltätoista tuli kiire rynnätä telttalavan suojiin katsomaan, kuulemaan ja kokemaan Studio Killersin ensimmäinen "live-esiintyminen" ikinä! Kaikki muutkin tuntuivat suuntaavan samaan paikkaan samanaikaisesti, joten näköetäisyydelle pääseminen oli aika vaivalloista. Siellä kuitenkin oltiin, keskellä valtavan hienoa keikkaa. Kun kädet oli nostanut ylös, ei niitä enää saanut tungoksessa laskettua alas. Ei se haitannut, meininki oli mahtava.

Ajettiin jo samana iltana takaisin Helsinkiin, kun yöpaikkaa ei edelleenkään ollut saatavilla. Oma sänky tuntui ihanalta, vaikkei yhtän yötä tullutkaan teltassa vietettyäkään. Tämänvuotinen Ruissi antoi kuitenkin selviä merkkejä siitä, että voisi olla vain parempi pysyä kiltisti kotona. Tai ainakin varata ne leirintäpaikat hyvissä ajoin etukäteen.