Ra ta ta ta ta taa.

En saanut viime yönä nukuttua kunnolla. Taivaalla ei mollottanut mitään superkuuta enkä ollut nauttinut päivän aikana pisaraakaan kofeiinia, mutta jokin minua silti valvotti. Ja tiedän kyllä varsin hyvin, mikä. Nimittäin ääni, joka meinasi saada pään rrrrrrräjähtämään ja herrrrrrrmot menemään.

Taloni sijaitsee loistavien kulkuyhteyksien varrella; suuressa risteyksessä, josta löytyy palvelua ja pysäkkiä toisensa perään. Olen ollut vuosien varrella äärettömän kiitollinen tästä sijainnista, pääsen keskustaan kymmenessä minuutissa ja olen silti tarpeeksi loitolla kantakaupungin melskeestä. Ulkona kulkee toki lähes ympärivuorokautinen liikenne, mutta olen tottunut tasaiseen huminaan ja nukun yleensä yöni varsin sikeästi. En enää ehkä osaisikaan nukahtaa täydellisessä hiljaisuudessa. On jollain tavalla hurjan turvallista vaipua uneen, kun tietää, että maailma jatkaa pyörimistään myös unen aikana.   

Pari viikkoa sitten rappukäytävän ilmoitustaululle tosin ilmestyi lappu. Risteyksessä alettaisiin tekemään raitiovaunukiskojen kunnostustöitä, jotka kestäisivät suunnilleen kuukauden verran. Aha, ajattelin ja unohdin asian sen jälkeen kokonaan. Työt tehtäisiin päiväsaikaan kahdeksasta neljään, joten olisin silloin poikkeuksetta itsekin töissä ja pois kotoa. Kiskoelementin vaihtaminen olisi ainoa asia, joka tehtäisiin yöaikaan, ja sillekin oli varattu vain yksi ajankohta. Sinä kyseisenä yönä E ja minä kirosimme katuporan ääntä ja pyörimme sängyssä kuin hyrrät, mutta seuraavana aamuna oli ihanaa ajatella, ettei sama möykkä tulisi enää toistumaan.

Vielä mitä. Viime yönä yhdentoista maissa alkoi se sama rrrrrrrumba. Tuijottelin pitkän aikaa ikkunasta kadulle ja heittelin vihaisia katseita suuren kauhakuormurin suuntaan samalla, kun risteyksessä olevan kuopan ympärillä pyöri kymmenen kypäräpäistä työmiestä. Mitähän järkeä on aloittaa kovaääninen elämöinti juuri silloin, kun kaikki normaalit ihmiset ovat käymässä nukkumaan? Tai no, onhan siinä kovastikin järkeä; kiskoelementti on toki helpointa vaihtaa silloin, kun suurin osa liikenteestä on poissa kaduilta. Mutta on silti suurinta vääryyttä tärisyttää viattomien kansalaisten tärykalvoja aikavälillä 23-06. Mieluummin istuisin saman ajan hammaslääkärissä.  

Kipinät lentelivät hämärässä illassa ja katupora ulvoi tuskaisesti. Tiedättehän sen Anna Abreun biisin? Ra-ta-ta-ta-ta-ta-taa, se tuli sillä hetkellä vähän liiankin vahvasti mieleen. Aamun tullen silmät punoittivat ja pyrkivät kaikin keinoin kiinni, mutta minä nousin kuudelta ja raahauduin keittiön ikkunaan. Siellä ne työmiehet keräsivät kamppeitaan, yöllinen urakka oli juuri loppumassa. Uuh, toivottavasti kiskotyöt ovat pian ohitse. Ja on muuten parasta olla ihan hiton hienot kiskot, olen nimittäin maksanut niistä omilla kullanarvoisilla yöunillani.