E ja minä vietimme tänä vuonna juhannusta perheeni kesämökillä Anttolassa, lähellä Mikkeliä. Heti kun olimme päässeet pakkautumaan autoon ja starttaamaan kohti Etelä-Savoa, taivaalta alkoi tipahdella tasaiseen tahtiin vettä. Paras lomasää! Eikä se siitä sitten kummoisesti mihinkään muuttunut. Auringonottaminen, ulkona syöminen ja uiminen jäivät väliin, kun mittari näytti välillä vain +5 astetta.
Vaikka suurin osa ajasta kuluikin sadetta pakoillessa ja villasukat jalassa hiihdellessä, emme antaneet kehnon sään kokonaan saartaa meitä mökin sisään. Naulakosta löytyi valtavat sadetakit ja monta paria kumisaappaita, joten kohta pihalla kaatosateessa kulki edestakaisin kaksi omituista "hattivattia". Heiteltiin tikkaa, pelattiin petankia, soudeltiin, kiivettiin korkealle kalliolle ja seikkailtiin mustikkametsässä. Kokkokin syttyi lopulta pienellä vaivannäöllä. Ja tietysti saunaan oli päästävä jokaisena iltana. Uskaltauduin heittämään talviturkinkin perjantai-iltana ja näkymä oli kuin suoraan fantasiaromaanista; iho höyrysi saunomisen jäljiltä, viileä järvivesi salpasi hetkellisesti hengityksen, ympärillä luonto puski parastaan, linnut lauloivat ja yöttömässä yössä taivas värjäytyi vaaleanpunaiseksi. Ah, kyllä kelpasi.
Kun kotiuduimme reissulta eilen illalla, mieli oli samanaikaisesti onnellinen ja vähän haikea. Mun loma on nyt loppu ja tänään tartuin töihin. Alotin siis neljän viikon mittaisen sijaisuuden vanhusten päivätoiminnan ohjaajana ja jatkan aina elokuun puoliväliin saakka. Totesin silti tänään ensimmäisen työpäivän jälkeen, etten voisi olla mukavammassa kesätyössä. Kohtasin ihania ihmisiä, aika kului uskomattoman nopeasti ja tiedän tekeväni arvokasta työtä. Kaiken lisäksi nautin tekemisestä suunnattomasti. Yhtäkkiä loman loppuminen ei tuntunutkaan enää niin harmilliselta. Pursuan energiaa ja hyvää tuulta, kun saan virtaa vanhuksista. Ei siis ollenkaan paha tapa viettää kesäpäiviä, ainakaan silloin, jos sataa ja paleltaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti