E sanoi, ettei omilla saavutuksillaan saisi liikaa kehua, mutta me tehtiin eilen niin mahtava illallinen pitkällä kaavalla, että pakkohan sillä on vähän leveillä. Teko oli sinänsä havinainen, sillä kumpikaan meistä ei melkein koskaan valmista mitään reseptin mukaan tai innostu ruokalajeista, joiden tekemiseen tuhlautuu puoli päivää. Nyt tosin päätettiin piristää (lumi)sateista kesälomapäivää valikoimalla netin syövereistä täysin uusi ohje ja linnottautumalla keittiöön moneksi tunniksi.
Kokkaminen on miljoona kertaa kivempaa yhdessä kuin yksin. Ehkä juuri sen takia suhteellisen haastava resepti (ainakin meidän tasoisillemme "master chefeille") ei aiheuttanut etukäteen kovin suurta kuumotusta. Lähikaupasta löytyi kaikki tarpeellinen, jopa tuoretta korianteria ja salaattisipuleita. Hyvän soittolistan saattelemina aloitimme siis valmistamaan friteerattuja kanapihvejä, avokadoaiolia sekä mustikkaraakakakkua.
Keittiön välinevalikoima ei ikävä kyllä ollut aivan parhaasta päästä. Nauratti vähän sillä hetkellä, kun minä paukutin lattialla manteleita ja pähkinöitä murskaksi vasaralla tai kun E yritti vatkata öljyä aiolin sekaan puukauhalla. Onneksi pienen etsinnän jälkeen vispiläkin löytyi, mutta voin sanoa että sähkövatkainta tuli ikävä viimeistään siinä vaiheessa, kun kookoskerma piti saada notkeaksi vaahdoksi. Joulupukki saa tuoda sellaisen seuraavana jouluna, samoin morttelin ja siivilän. Myös friteeraaminen pikkuisessa keittiökomerossa kammotti hieman, tarjouduin jo alkuvaiheessa näppäilemään kännykkään valmiiksi hätänumeron.
Hyvin se kaikesta huolimatta meni. Ruoasta tuli erinomaisen hyvää, vaikka puuhasteluun upposikin reilut neljä tuntia. Ei siinä mitään, tekeminen oli hauskaa ja aikaa oli rajattomasti. E tosin vähän puhisi, kun ensin piti lähteä uudestaan kauppaan hakemaan isompi pullo öljyä ja sitten hetken kuluttua uusi koppa munia, kun ensimmäinen yritys aiolista oli juoksettunut ja päätynyt sekajätteeseen. Mutta kun sekasortoinen keittiö oli saatu siivottua kiiltäväksi ja päästiin kaiken jälkeen korkkaamaan skumppa pöydän ääressä, niin kyllä oli aika ylpeä olo. Ja raakakakku oli maailman parasta jälkiruokaa, aion ottaa sen bravuurikseni ja valmistaa sitä tästä eteenpäin vähintään kerran viikossa. Nam nam nam, tuollaista kakkua voi ahmia palan jos toisenkin hyvällä omallatunnolla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti