Olen aikaisemminkin kertonut seikkailuistani sisustamisen ihmemaailmassa Ikeassa. Muistatte ehkä ne kerrat, kun olen juossut hikeä valuvana läpi osastojen ehtiäkseni kassalle ennen kuin ilmainen bussikyyti on lähtenyt, tai kun olen raahannut järjettömän suuria kantamuksia Hakaniemestä Vallillaan ihan omin avuin. En ole näköjään ottanut opikseni vieläkään. Tänään nimittäin meinasi otsasta poksahtaa verisuoni jos toinenkin, kun yritin päästä Ikeasta kotiin aivan liian suuren (ja painavan) ostoksen kanssa.
Ikean ilmaisbussi on ollut pelastukseni, koska en omista autoa sen enempää kuin ajokorttiakaan. On ollut helppo hypätä bussiin kyytiin ja palata tunnin kuluttua takaisin, ainakin jos on tiennyt mitä menee ostamaan. Tänään mulla oli tähtäimessä MALM-merkkinen yöpöytä, jollaista olen katsellut jo pidemmän aikaa. Sisustuskärpänen on pääsyt puraisemaan minua viime viikkoina oikein pahemman kerran, ja koti on muuttumassa vähän kerrassaan sellaiseen suuntaan, jollainen sen haluaisin olevan. Mulla on ollut tähän asti yöpöytänä mökiltä haettu vanha oranssi jakkara, joka on toki aika söpö, mutta vähän epäkäytännöllinen. Olen kaipaillut pöydän alle säilytyslaatikoita, ja MALMista sellaiset löytyvät.
Reissu alkoi jälleen ihan hyvin. Kävin nopeasti nappaamassa yöpöydän hyllytiedot ja suuntasin varastoon noutamaan sitä ja lasilevyä, joka tulee pöydän päälle. Se paketti oli ihan valtava. Tai ehkä ihan mahdottoman valtava, mutta kamalan painava. Onnistuin joten kuten hinautumaan itsepalvelukassalle, mutta hinautuminen bussipysäkille ei ollutkaan ihan helppo juttu. Käsivarsi ja sormet meinasivat katketa, kun kantokassi painoi niin paljon. Bussin saavuttua Hakaniemeen piti vaeltaa torin poikki seuraavalle pysäkille ja Vallilassa vielä parinsadan metrin matka koti-ovelle. Ei ollut helppoa eikä kivaa.
Pysähdyin viiden metrin välein heiluttelemaan halvaantuneita sormiani ja yritin vilkuilla epätoivoisesti ympärilleni, jos joku urhoollinen teiden ritari olisi saapunut minua auttamaan. Eipä näkynyt. Rappukäytävään päästyäni käytin pelottavaa häkkihissiä ensimmäistä kertaa kuukausiin ja kun olin saanut laatikon olohuoneeseen asti, aloin välittömästi ahkeroida varsinaisen projektin parissa. Ohjeet olivat varsin selkeät ja helpot, joskin ensimmäiset varoituskuvat oli varmasti suunnattu juuri minun kaltaistani nikkaroijaa varten.
Pysähdyin viiden metrin välein heiluttelemaan halvaantuneita sormiani ja yritin vilkuilla epätoivoisesti ympärilleni, jos joku urhoollinen teiden ritari olisi saapunut minua auttamaan. Eipä näkynyt. Rappukäytävään päästyäni käytin pelottavaa häkkihissiä ensimmäistä kertaa kuukausiin ja kun olin saanut laatikon olohuoneeseen asti, aloin välittömästi ahkeroida varsinaisen projektin parissa. Ohjeet olivat varsin selkeät ja helpot, joskin ensimmäiset varoituskuvat oli varmasti suunnattu juuri minun kaltaistani nikkaroijaa varten.
Puolivalmiista yöpöydästä voisin asiattomasti ja karkeasti todeta että vmp, vittu miten painava. Valitsin yöpöydän väriksi valkoisen, mutta nyt alkaa vähän pelottaa, tekikö sisustajan silmäni arviointivirheen. Sängyn viereen saattaisi nimittäin sopia paremmin musta pöytä. En halua ajatella, miten kamalaa palautusreissusta tulisi. Onneksi Ikealla on 90 päivän palautusoikeus, joten ei tarvitse lähteä kuntoilemaan ihan heti uudestaan. Seuraavalle reissulle taidan ottaa mukaan Tallinan laivalla käytössä olleet kaljakärryt, jotka tosin nekään eivät välttämättä takaa mutkatonta reissua. Muistan kontanneeni viime keväänä pitkin Aleksanterinkatua vierineiden siideritölkkien perässä, kun kärryistä petti pyörä ja kyydissä olleet lavat repesivät keskeltä kahtia. Ehkä tässä pitää harkita autokouluun lähtöä, tai ainakin rekrytoida tulevia Ikea-käyntejä varten joku muu auton rattiin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti